Tiedote -

Rocklegenda Bruce Dickinsonin omaelämäkerta ilmestyy marraskuussa

20.11.2017 ilmestyy suomeksi Iron Maidenin solistin, rocklegenda Bruce Dickinsonin hartaasti odotettu omaelämäkerta. Kirja kantaa nimeä Bruce Dickinson: omaelämäkerta. What Does This Button Do? 

"Minulla oli finnejä, käytin anorakkia ja leveälahkeisia sinisiä farkkuja, joiden reiteen oli kirjoitettu kuulakärkikynällä "Purple" ja "Sabbath", ja huristelin korvia vihlovasti pärisevällä nynnyllä mopolla. Ja halusin ryhtyä rumpaliksi."

Bruce Dickinson on maailman tunnetuimpia rockmuusikoita. Jo kolme vuosikymmentä hän on edustanut kansainvälisesti menestyneen yhtyeen solistina. Hänet tunnetaan paitsi räyhäkkäästä persoonastaan ja intensiivisestä esiintymisestään myös omintakeisesta elämäntyylistään lavan ulkopuolella.

Bruce on toiminut niin liikennelentäjänä, lentokapteenina, panimomestarina, motivaatiopuhujana, elokuvakäsikirjoittajana, radiojuontajana kuin tv- näyttelijänäkin. Tämän lisäksi hän on julkaissut kaksi romaania. Bruce on myös taitava miekkailija – varsinainen yleisnero siis.

Iron Maidenin pari edellisvuotta kestäneen, 39 maata ja 117 konserttia käsittäneen The Book of Souls -maailmankiertueen aikana Bruce antoi ehtymättömän luovuutensa pulputa ja kirjoitti muistelmansa seitsemään A4- muistikirjaan. Kirjassaan Bruce Dickinson pohtii elämän vuoristorataa. Hän kertoo - omalla anarkistisella tavallaan - epätavallisesta brittiläisestä kasvatuksestaan, Iron Maidenin räjähdysmäisestä läpimurrosta ja pimeyden voimien kutsumisesta. Hän kirjoittaa miekkailun filosofiasta, lentokoneiden kauneudesta ja kamppailustaan syöpää vastaan. 

Kauan odotettu Bruce Dickinson: omaelämäkerta. What Does This Button Do? on rohkea, rehellinen, älykäs ja äärimmäisen viihdyttävä kurkistus seikkailijan ja luovan neron elämään, sydämeen ja mieleen. Se kuvaa perusteellisesti rocklegendan elämää, rakkauden kohteita ja ajatuksia, ja se tuo takuuvarmasti iloa niin uskollisille faneille kuin muille lukijoille.

Suomennoksen tarkistajana toimii rocktoimittaja, kustannustoimittaja Samuli Knuuti. 

"Miekkailua, lentämistä, Macbethin noitia, sodan runtelema Sarajevo, vanhemmat jotka kiersivät yökerhoja pyörittämässä villakoirasirkusta, esiintymisasuja joista oli vähällä saada sähköiskuja, tappamattomissa oleva Eddie-hirviö...ja tietenkin kaksi tonnia hevosenlantaa. Bruce Dickinsonilta, renessanssimieheltä joka on jo kohta 40 vuotta piilottanut älyään ja mielikuvitustaan usein aiheetta pöhkönä pidettyyn musiikkityyliin, ei tavallista omaelämäkertaa odottaisi. Eikä sellaista saakaan." summaa Samuli Knuuti.

Bruce Dickinson
Bruce Dickinson: omaelämäkerta. What Does This Button Do?
9789150934656
Suomentajat: Virpi Kuusela, Meri Ala-Tauriala, Anja Lindqvist
Suomennoksen tarkistaja: Samuli Knuuti
Ilmestyy: 20.11.2017

Arvostelukappalepyynnöt ja lisätiedot
HarperCollins Nordic 
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Sari Tuomaala
sari.tuomaala@harpercollins.fi, +358 44 9876 989 

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • harpercollins nordic
  • iron maiden
  • omaelämäkerta
  • bruce dickinson

HarperCollins on yksi maailman suurimmista kirjakustantamoista, jonka laaja englanninkielinen julkaisutoiminta kattaa kaunokirjallisuutta, lastenkirjoja, keittokirjoja, terveyteen liittyvää kirjallisuutta ja elämäkertoja.

Kustantamo on perustettu vuonna 1817 ja se on julkaissut teoksia monilta maailmankuuluilta kirjailijoilta, joista useille on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto ja Pulitzer-palkinto.

HarperCollins Nordic julkaisee kirjoja Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Julkaisemme ennen kaikkea romaaneja, dekkareita ja trillereitä. HarperCollins Nordic julkaisee teoksia kansainvälisiltä kirjailijoilta, jotka on valikoitu erityisesti pohjoismaisia markkinoita silmällä pitäen. Panostamme myös paikallisiin pohjoismaisiin kirjailijoihin.