Myytinmurtajat: tiedonsiirto terveydenhuollon järjestelmien välillä on mahdotonta?

Terveydenhuollon tietojärjestelmien ehkä kaikkein keskeisimmäksi haasteeksi on noussut käsitys siitä, että tiedonsiirto järjestelmien välillä on mahdotonta. Tiedot eivät siirry eri toimittajien järjestelmien välillä, eivätkä välttämättä edes saman toimittajan järjestelmästä toiseen. Potilaat seikkailevat terveydenhuollon labyrinteissa paperisten potilastietokansioiden kanssa, terveydenhuollon ammattilaiset näpyttelevät samat tiedot moneen kertaan eri järjestelmiin ja IT-osastot piirtävät vuokaavioita joissa jokainen tietovirta on rikki. Koska tieto ei todellakaan näytä siirtyvän järjestelmästä toiseen, onko siis niin ettei se kerta kaikkiaan ole mahdollista?

Tämän myytin murtaminen on minulle mieluinen tehtävä toimittuani aiemmin yli viiden vuoden ajan Suomen IBM:ssa tiedonhallinnan ohjelmistoliiketoiminnasta vastaavana. Tuona aikana panostimme miljardeja nimenomaan sellaiseen teknologiaan, jonka päätehtävä on vapauttaa erilaisiin siiloihin vangittu tieto, saada se siirtymään paikasta toiseen ja edelleen hyötykäyttöön.

Investoinnit tapahtuivat paljolti yritysostoin, hankkimalla kunkin alueen parasta osaamista: ETL (extract-transform-load) teknologiaa tiedon siirtämiseen paikasta toiseen, datan laadun harmonisoinnin työkaluja, monimuotoisen sisällön hallinnan välineitä, MDM (master data management) teknologiaa, analytiikkatyökaluja … Hemmetti, mehän olimme todellinen tiedon vapautusarmeija!

Minä väitän että missä tahansa tietojärjestelmässä oleva tieto saadaan siirtymään mihin tahansa toiseen tietojärjestelmään jos niin halutaan. Onko se työlästä tai kallista? Voi ollakin, joko enemmän tai vähemmän, riippuen mm. siitä millaista tietoa ollaan siirtämässä, millaisten järjestelmien välillä sitä siirretään tai kuinka paljon tietoa halutaan jalostaa. Onko se mahdollista? On, on ja vielä kerran: on.

Miksi tieto ei siis siirry terveydenhuollon tietojärjestelmien välillä? Asian teoreettisena kehikkona voisi toimia sama, joka selittää miksi omat teini-ikäiset lapseni eivät koskaan tiskaa tai imuroi muutoin kuin erilaisilla taloudellisilla tai muilla pakotteilla uhkaamalla. Ei nappaa, ei ehdi, ei nyt just, teen sen varmasti huomenna, käsi kipeänä … Toisin sanoen kysymys on pohjimmiltaan rajallisesta motivaatiosta ja eri osapuolten ristiriitaisista prioriteeteista. Voisiko tämä olla asian juurisyy – root cause – pikemminkin kuin tehtävän toteuttamisen teknillinen mahdottomuus?

Miten tämän myytin voisi murtaa? Minäpä kerron konkreettisen esimerkin. Me toteutimme eräälle suomalaiselle sairaanhoitopiirille kokeilumielessä kevyen sovelluksen joka yhdistelee potilastietoja eri toimittajien järjestelmistä ja esittää sitten ne yhtenäisinä päivystävälle lääkärille. Tämä oli asiakkaallemme tärkeää, koska päivystykseen saapuu potilaita useasta eri kunnasta, jotka siis käyttävät eri toimittajien järjestelmiä. Kyseessä oli vasta alustava melko lyhyessä ajassa toteutettu prototyyppi, mutta se osoitti että teknisessä mielessä ongelma on täysin ratkaistavissa, kunhan yhteinen tavoite ja tahtotila ovat kirkkaat.

Tätäkin pilottia ja sen tuloksia voi toki haastaa. Mutta haastaminen on hyvästä, tuppaa kasvattamaan motivaatiota ja tähtäämään vieläkin parempaan!

Minä väitän että tämä terveydenhuollon järjestelmien myytti on murrettu. Miltä se sinusta kuulostaa?

Kirjoittaja:

Teollisuussektorin asiakkuusjohtaja, IBM