Tiedote -

Finnkino Oy valitsi IBM:n palvelukumppaniksi lipunmyyntiin

Helsinki, Suomi - 9.1.2014: Finnkino Oy modernisoi IBM:n pilvipohjaisen palvelutuotannon avulla lipunmyyntinsä verkkokauppaa. IBM Spektri -palvelun luotettavuus ja läpinäkyvyys muodostavat kokonaisuuden, joka vakuutti Finnkinon uuden kumppanin valinnassa. 

Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju. Finnkinon tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen elokuvakäyntielämys tarjoamalla laadukkaan elokuvan lisäksi monipuoliset oheispalvelut. Finnkinon verkkokaupassa on samanaikaisesti tuhansia käyttäjiä. Lisäksi suosittujen elokuvien lipunmyynnin aloittaminen aiheuttaa myyntipiikkeinä omat vaatimuksensa järjestelmän jatkuvalle toimivuudelle. 

"Asiakkaat valitsevat lippujen ostoon heille parhaiten sopivan kanavan, oli se sitten elokuvateatteri tai verkkokauppa. Palvelun sujuminen on varmistettava kanavasta riippumatta. Elokuvalippuja ostetaan enenevissä määrin verkosta. Virossa on jo lanseerattu lipunostoon mobiilisovellus, ja sellainen on suunnitteilla käyttöönotettavaksi myös Suomessa", kertoo Finnkinon kehityspäällikkö Janne Uusi-Kölli

"Tarvitsimme päivitettävälle kauppapaikallemme ajanmukaisen palvelutuotantoympäristön. IBM tarjosi meille sen, mitä lähdimme uudelta kumppanilta hakemaan. Hyvin tuotteistettu IBM Spektri -palvelukokonaisuus ja ratkaisun selkeä hinnoittelu yhdistettynä IBM:n luotettavuuteen muodostivat kokonaisuuden, joka oli helppo valita. IBM Spektrin vaikutukset liiketoimintaan näkyvät pidemmällä tähtäimellä, mutta alkanut yhteistyö on sujunut lupaavasti ", Uusi-Kölli jatkaa. 

Lipunmyyntijärjestelmän transitioprojektissa siirto aiemmasta palvelutuotantoympäristöstä uuteen sujui hyvin ja pysyi aikataulussa. Kajaanissa sijaitsevan konesalin pilvipalveluarkkitehtuurin avulla palvelussa tarvittaviin muutoksiin voidaan reagoida nopeasti ja joustavasti. IBM Spektri -ekosysteemiin kuuluva Ebsolut Oy toteutti osana projektia sovellusalustaan tarvittavat sovitukset. 

"Finnkinon palvelutuotannossa tärkeää on pääliiketoiminnan eli lipunmyynnin jatkuvuuden turvaaminen. IBM Spektri joustaa asiakkaan tarpeiden mukaan, mikä on hyvä malli korkean käyttöasteen ja suuren volyymin verkkokaupparatkaisussa. Erityisen tyytyväisiä olemme asiakkaan palvelutuotantoympäristön nopeasta ja sujuvasta käyttöönotosta", sanoo IBM Suomen ratkaisujohtaja Jukka Hopearuoho

Lisätiedot: 
Finnkino Oy 
Janne Uusi-Kölli, kehityspäällikkö 
puh. 040-5450 850 
janne.uusi-kolli@finnkino.fi 

IBM Viestintä 
Pia Posio 
puh. (09) 459 5900 
ibmficom@fi.ibm.com

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • finnkino
  • ibm
  • verkkokauppa
  • kumppanuus

Lisätietoja Finnkinosta: www.finnkino.fi 
Finnkino kuuluu pohjoismaiden suurimpaan elokuvateatteriketjuun Nordic Cinema Groupiin, jolla on teattereita Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Liettuassa ja Latviassa. Nordic Cinema Groupilla on kaikkiaan 101 elokuvateatteria, 579 valkokangasta ja 80.521 leffapenkkiä. 

Lisätietoja IBM:stä (NYSE: IBM):
www.ibm.com/fi
IBM Finland Twitterissä:
http://twitter.com/ibmfinland
IBM Finland Facebookissa:
www.facebook.com/ibmfinland

IBM Viestintäosasto
puh. (09) 459 5900
ibmficom@fi.ibm.com

Yhteyshenkilöt

IBM Viestintäosasto

Lehdistön yhteyshenkilö (09) 459 5900