Uutinen -

Ifolor tarjoaa fanikameran Rock The Beach -tapahtumassa

Kuvatuotteiden verkkokauppa Ifolor ja suomalainen startup-yritys Xlab tuovat Uberclick-fanikameran Rock The Beach -tapahtumaan 19.6.2017 Helsingin Hietsussa.

”Tapahtuman tärkeimmät tarinat tapahtuvat yleisössä – ei kentällä tai lavalla mitä kaikki kuvaavat. Uberclick-fanikameralla tallennamme yleisön tunteet tapahtuman ajalta ja toimitamme ne heille itselleen joko tapahtuman aikana tai heti sen jälkeen”, kertoo operatiivinen johtaja Henri Mehto Xlab Oy:sta, jonka kehittämä tuote Uberclick on.

Fanikamerat ovat Yhdysvalloissa kasvava trendi. Uberclick tarjoaa ensimmäisenä maailmassa fanikuvia tällä tarkkuudella ja nopeudella. Kuviin saadaan kerralla isompi määrä yleisöä ja ihmiset voivat zoomata itsensä kuvista tapahtuman sivuilta.

”Suomessa palvelua on kokeiltu ensimmäisen kerran HIFK:n kanssa alkuvuodesta 2017 ja fanit ovat olleet poikkeuksetta innostuneita. Rock The Beach on ensimmäinen ulkoilmassa toteutettava testi kameralla ja olemme panostaneet siihen paljon”, Henri Mehto sanoo.

Markkinointijohtaja Tiina Eerolan mukaan Ifolor haluaa olla mukana valokuvauksen uusimmissa villityksissä: ”Ihmiset ottavat valtavasti kuvia tapahtumissa ja fanikamera tarjoaa siihen aivan uuden ulottuvuuden. On mielenkiintoista nähdä, miten festariyleisö ottaa tämän vastaan.”

Rock The Beach –festivaalit järjestetään Helsingin Hietaniemen uimarannalla maanantaina 19.6.2017. Illan aikana esiintyy mm. Foo Fighters ja Apulanta ja paikalle odotetaan yli 25 000 rock-musiikin ystävää.

Fanikuvia pääsee selaamaan tapahtuman aikana ja sen jälkeen www.ifolor.fi/rockthebeach

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Yhteyshenkilöt

Päivi Pietarinen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Content & Communications 040 823 9226