Tiedote -

Aloita alkuvuoden liikunta turvallisesti

Liian tarmokas kuntoilun tehostartti voi aiheuttaa vammoja, joista toipuminen kestää pitkään. If vinkkaa, miten tapaturmien todennäköisyyttä voi itse pienentää.

Vuodenvaihteen jälkeen kuntosaleilla on taas tavallista enemmän kuhinaa, ja monet aloittavat jonkin uuden liikuntaharrastuksen. Huono omatunto joulunajan mässäilystä ja uuden vuoden lupaukset aktivoivat osaa ihmisistä liikkumaan nyt tavallista aktiivisemmin.

– Kehon on hyvä antaa tottua uuteen kuntoilurytmiin rauhassa. Liian kunnianhimoiseen painonpudotukseen ei kannata lähteä liian nopeasti, Ifin henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto muistuttaa.

Venähdykset ovat Ifin tilastojen mukaan yleisiä liikuntasuorituksen aikana syntyviä vammoja. Huolellinen lämmittely ja treenin jälkeinen venyttely ovat tärkeitä keholle, jotta lihakset ehtivät sopeutua tulevaan rutistukseen ja palautua siitä kunnolla.

Vinkit turvalliseen kuntoilun aloittamiseen

  • Aloita kuntoilu pikkuhiljaa. Älä rääkkää itseäsi, vaan malta ottaa hieman rauhallisemmin ensimmäiset viikot erityisesti silloin, jos et ole harrastanut hikiliikuntaa säännöllisesti pitkään aikaan.
  • Harjoittele vain sellaisilla painoilla, joita jaksat varmasti nostaa. Varmista, että teet liikkeet oikein.
  • Kuntosalin ruuhkahuippuaikana kannattaa huolehtia, että ympärillä on riittävästi tilaa. Painot saattavat aiheuttaa vahinkoa joko itselle tai muille, jos tila on ahdas.
  • Huolla kehoa aina lämmittelemällä ennen treeniä ja venyttelemällä kuntoilun jälkeen.
  • Älä ota liian ripeitä askelia pukuhuoneen suihkutiloissa. Lattialla oleva vesi voi tehdä lattialaatat todella liukkaiksi, jolloin liukastumisvaara on suuri.


Lisätietoja:
Anne Koivisto, henkilökorvausten asiantuntija, If, p. 050 364 3626, anne.koivisto@if.fi
Riikka Rytilahti, tiedottaja, If, p. 050 424 4223, riikka.rytilahti@if.fi
if.fi/henkilovakuutus

Seuraa Ifiä somessa
Facebook
Twitter
Instagram
YouTube
Pientä pränttiä -blogi

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • tapaturmavakuutus
  • henkilövakuutus
  • lihasvamma
  • venähdys
  • tapaturma
  • vamma
  • kuntosali
  • liikunta

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768