Tiedote -

If uudisti taksivakuutuksensa: kilometrihinnoittelu palvelee myös satunnaisia taksikuskeja

Heinäkuun alussa uudistuva liikennepalvelulaki vaikuttaa merkittävästi taksiliikenteeseen. If uudistikin nyt taksivakuutuksensa vastaamaan entistä paremmin erityyppisten taksinkuljettajien tarpeita. Uutena taksien vakuutuksissa on ajokilometreihin pohjautuva hinnoittelu.

– Lakiuudistuksen myötä alalle tulijoiden määrä todennäköisesti lisääntyy ja erilaistuu, eli yhä useampi saattaa esimerkiksi ajaa taksia satunnaisesti viikonloppuisin. Tällaisille kuljettajille aikaisemmin tarjolla ollut perinteinen taksivakuutus on voinut olla suhteessa kallis vaihtoehto, kertoo yritysten ajoneuvovakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Taija Halen Ifistä.

Taksinkuljettajien liikenne- ja täyskaskovakuutuksissa ilmoitetaan Ifissä jatkossa vuosittaiset ajokilometrit. Uusi vakuutus kohtelee erilaisia taksinkuljettajia reilusti: Osa-aikaisesti tai vähän ajossa olevien taksien riski sille, että liikenteessä sattuu jotakin, on paljon pienempi kuin vuorokauden ympäri ajossa olevien taksien. Nyt myös vakuutuksen hinta huomioi tämän.

– Seuraamme Ifissä mielenkiinnolla, miten taksimarkkina Suomessa kehittyy heinäkuun uudistuksen jälkeen. Kehitämme vakuutuksiamme edelleen vastaamaan erilaisten taksinkuljettajien muuttuvia tarpeita, toteaa Halen.

Jo nyt Uberin sovellusta käyttävillä kuljettajilla on mahdollisuus saada Ifistä räätälöity taksivakuutus, jonka hinnoitteluun vaikuttaa ajokilometrien lisäksi kuljettajan ajotapa, eli hyvä kuljettaja-arvio laskee vakuutuksen hintaa.

Kuljettajaksi aikovien vakuutukset herättävät kysymyksiä

Takseja koskevan sääntelyn muuttuminen on jo tähän mennessä aiheuttanut jonkin verran kysymyksiä Ifiin.

– Koska taksinkuljettajaksi ryhtyminen on aiempaa helpompaa, se selvästi kiinnostaa. Moni on kuitenkin epätietoinen siitä, miten vakuuttaminen kuuluu jatkossa hoitaa. Vaikka toimisi omalla autolla taksinkuljettajana vain satunnaisesti, auto tulee ilmoittaa luvanvaraiseen käyttöön, ja se vakuutetaan taksivakuutuksella tavallisen yksityishenkilön vakuutuksen sijaan, muistuttaa Halen.

Lisätietoja:
Taksivakuutus
Taija Halen, If, yritysten ajoneuvovakuutuksista vastaava tuotepäällikkö, p. 010 514 4273, taija.halen@if.fi 

Linkit

Aiheet

  • Autot ja liikenne

Kategoriat

  • taksilaki
  • taksinkuljettaja
  • autovakuutus
  • taksivakuutus

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768