Tiedote -

Ifille vakaa tulos

If teki vahvan tuloksen vuoden 2013 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana.

Vakuutusyhtiö Ifin tammi-syyskuun tulos julkaistiin tiistaina.

- If teki erittäin hyvän tuloksen kolmannella vuosineljänneksellä, vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimitusjohtaja Torbjörn Magnusson kommentoi.

- Olemme keskittyneet pitkäjänteisesti kehittämään riskien arvioinnin ja hinnoittelun asiantuntemustamme ja onnistuneet nopeasti laajentamaan tuote- ja palvelutarjontaamme internetissä. Viime keväänä aloitettu yhteistyö Nordean kanssa sekä Trygin Suomen-liiketoiminnan osto tukevat kannattavuutta. Raportoimmekin nyt Ifin kaikkien aikojen parhaan kolmannen vuosineljänneksen yhdistetyn kulusuhteen.

Ifin avainluvut

Tammikuu-syyskuu 2013

·  Tekninen tulos oli 453 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 438 miljoonaa euroa

·  Yhdistetty kulusuhde oli 88,2 prosenttia (88,9 %)

·  Tulos ennen veroja oli 700 miljoonaa euroa (660 MEUR)

Vuoden 2013 kolmas neljännes

·  Tekninen tulos oli 162 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 143 miljoonaa euroa

·  Yhdistetty kulusuhde oli 87,2 prosenttia (89,0 %)

·  Tulos ennen veroja oli 227 miljoonaa euroa (208 MEUR)

Tilinpäätösraportoinnin muuttuneet käytännöt aiheuttavat sen, että vuoden 2012 luvut ovat muuttuneet aiemmin raportoidusta.

Ifin avainluvut Suomessa

If toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomen toiminnan tulos:

Tammikuu-syyskuu 2013

·  Tekninen tulos oli 51 miljoonaa euroa (75 MEUR)

·  Yhdistetty kulusuhde oli 91,1 prosenttia (87,7 %)

Vuoden 2013 kolmas neljännes

·  Tekninen tulos oli 37 miljoonaa euroa (30 MEUR)

·  Yhdistetty kulusuhde oli 83,3 prosenttia (85,1 %)

- Ifin kolmas neljännes Suomessa oli onnistunut, sanoo Torbjörn Magnusson.

- Yhteistyö Nordean kanssa on alkanut lupaavasti ja Trygin asiakaskannan haltuunotto Suomessa on sujunut hyvin.

Sammon tulos

If kuuluu Sampo-konserniin. Sammon tulos ennen veroja oli 403 miljoonaa euroa (370 MEUR) heinä-syyskuussa 2013. Osakekohtainen tulos oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 0,62 euroa (0,56 euroa)

Lisätiedot:
Ainomaija Pippuri, viestintäjohtaja, puh. 010 514 4217, if.fi


Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • if tulos
  • ifin tulos
  • if torbjörn magnusson

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 200 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768