Tiedote -

Ifin puhelinpalvelu listattiin jälleen alan parhaaksi

If Vahinkovakuutusyhtiö sijoittui jo kolmatta kertaa alan ykköseksi Taloustutkimuksen puhelinpalveluvertailussa. Ifin asiakkaat saavat maan parasta vakuutus- ja korvauspalvelua.

Ifin palvelunumerot sijoittuivat Taloustutkimuksen vertailussa alan ykköseksi ja kakkoseksi. Alan parhaan arvosanan tutkimuksessa sai Ifin vakuutuspalvelu, ja toiseksi ylsi Ifin korvauspalvelu. Ifin vakuutuspalvelu sai arvosanakseen 7,98 (vuonna 2011 arvosana oli 7,85) ja korvauspalvelu 7,95 (7,84). Ifin vertailuryhmään kuului 15 pääasiassa pankki- ja vakuutusalan puhelinpalvelua.

Kaikkien alojen kokonaisvertailussa If ylsi sijoille neljä ja kuusi. Kolmen kärki koostuu numeropalveluista.

- Haluamme tarjota asiakkaillemme Suomen parasta vakuutus- ja korvauspalvelua, ja tulokset osoittavat, että pitkäjänteinen työ kantaa tulosta. Viime talven poikkeukselliset sääolosuhteet toivat meille ennätyksellisen paljon yhteydenottoja lyhyen ajan sisällä, joten on ilo nähdä, että menestyimme jälleen erinomaisesti haasteellisista olosuhteista huolimatta. Olemme ainoa vakuutusyhtiö tutkimuksen kymmenen kärjessä sekä vahva ykkönen alan vertailussa, johtaja Paula Salonen Ifistä kommentoi tulosta.

Suomalaiset soittavat puhelinpalveluun useimmin silloin, kun he tarvitsevat tietoa tai haluavat hankkia jotain. Suosituimpia puhelinpalveluita ovat terveydenhoitopalvelut, numeropalvelu sekä vakuutus-, pankki- ja sijoituspalvelut.

Taloustutkimuksen vertailussa mitattiin 79 palvelunumeron asiakaspalvelua. Tutkimukseen vastasi 3454 henkilöä helmi-maaliskuussa 2012.

Puhelinpalvelun laatua arvioitiin tutkimuksessa seitsemän tekijän perusteella. Ne olivat palveluautomaatin helppokäyttöisyys, odotusaika asiakaspalveluun, asiakaspalvelun palvelualttius ja ammattitaito, palvelusta tiedottaminen, yhdellä soitolla asian saaminen kuntoon ja halukkuus käyttää palvelua uudelleen.


Lisätiedot ja yhteydet:
Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi
Ota yhteyttä Ifiin

 

 

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

If on johtava vahinkovakuuttaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. 6 300 työntekijää tarjoaa korkealaatuisia vakuutustuotteita ja -palveluita 3,6 miljoonalle henkilö- ja yritysasiakkaalle. Vahinkovakuutusten asiantuntijana If on mukana myös ennaltaehkäisemässä vahinkoja ja onnettomuuksia. Tavoitteena on parantaa asiakkaitten ja samalla koko yhteiskunnan turvallisuutta. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768