Tiedote -

Päivä Paloasemalla -tapahtumassa lapsetkin oppivat toimimaan tulipalossa

Osaatko toimia oikein tulipalotilanteessa? Se selviää maksuttomassa koko perheen Päivä Paloasemalla -tapahtumassa lauantaina 26.11. Lapset ja aikuiset voivat harjoitella tulipalotilanteessa toimimista jännittävillä tehtävärasteilla. Päivää Paloasemalla vietetään yli 300 paloasemalla eri puolilla Suomea.

Päivä Paloasemalla 2011 on koko perheen elämystapahtuma. Tehtävärasteilla opitaan, kuinka tulipalotilanteessa toimitaan. Tulipaloja voi ehkäistä jokaisessa kodissa tehokkaasti, mutta on mahdollista, että palo kuitenkin syttyy. Silloin ei ole aikaa ihmetellä, kuinka toimitaan.

Tärkeintä on pelastaa itsensä ja muut paikalla olevat. Mitä eri reittejä kodista pääsee poistumaan turvallisesti? Entä missä ovat alkusammutusvälineet? Niidenkin käyttöä on hyvä harjoitella, jotta niiden kanssa pääsee tehokkaasti ja itseään vaarantamatta tulen kimppuun.

Päivä Paloasemalla -tapahtumissa turvallisuusasioita oppivat kaikenikäiset: lapset, vanhemmat ja isovanhemmat. Palkinnoksi päivästä lapset saavat diplomin ja upean joulukalenterin, joka muistuttaa ainakin 24 kertaa kodin turvallisuuteen liittyvistä asioista. Lisäksi paloasemilla esitellään sammutuskalustoa.

Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestetään yli 300 paloasemalla eri puolilla Suomea.

Lähin paloasema, jolla päivää vietetään, kannattaa tarkistaa osoitteesta www.paivapaloasemalla.fi

Tapahtuman järjestävät paikalliset palokunnat ja pelastuslaitokset, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö sekä If Vahinkovakuutusyhtiö. Palosuojelurahasto tukee tapahtumaa.


Lisätietoja:
www.paivapaloasemalla.fi
Mari Hätinen, tiedottaja, If Vahinkovakuutusyhtiö, puh. 050 424 0067
Juha Hassila, tiedotuspäällikkö, SPEK, puh. 040 758 7846

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • tulipalo
  • paloturvallisuus

If on johtava vahinkovakuuttaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. 6 400 työntekijää tarjoaa korkealaatuisia vakuutustuotteita ja -palveluita 3,6 miljoonalle henkilö- ja yritysasiakkaalle. Vahinkovakuutusten asiantuntijana If on mukana myös ennaltaehkäisemässä vahinkoja ja onnettomuuksia. Tavoitteena on parantaa asiakkaitten ja samalla koko yhteiskunnan turvallisuutta. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768