Tiedote -

Sääennuste kertoo oikean ajan vaihtaa talvirenkaat

Ensilumen ja liukkaiden kelien ennakoiminen on lähes mahdotonta. Siksi autoilijan kannattaa seurata säätiedotuksia ja vaihtaa talvirenkaat autoon ennen kuin tulee kiire. Uudellamaalla ensilumi sataa keskimäärin 6.–16. marraskuuta, mutta liukasta voi olla jo paljon aiemmin.

Talvirenkaiden vaihtosesonki alkaa olla käsillä. Ihanteellista ajankohtaa renkaiden vaihdolle on hankalaa tietää etukäteen, joten moni lykkää tehtävää siihen asti, kun tiet ovat jo liukkaita.

– Joka vuosi renkaiden vaihtopisteet ruuhkautuvat liukkaiden kelien myötä, ja tyypillisesti samoihin aikoihin liikenteessä menee peltiä ruttuun liukkauden takia. Vaikka olisit vaihtanut renkaat ajoissa, ensimmäisillä liukkailla keleillä kannattaa pitää normaalia pidempää turvaväliä, koska monella muulla on vielä kesärenkaat käytössä, laatupäällikkö Solja Varke-Lipponen Ifistä kertoo.

Jos vaihdat talvirenkaat autoon itse, tarkasta, että renkaiden pultit on kiristetty kunnolla. Jos renkaat pötkivät karkuteille, auton vaurioiden korjaaminen maksaa keskimäärin 1500‒2000 euroa.

– Kun rengas irtoaa vauhdissa, kannattaa toivoa olevansa Hannu Hanhi ja välttyvänsä kalliimmilta vahingoilta. Myös lähistölle sinkoilevat pultit voivat olla vaarallisia, ja ne voivat jopa rikkoa tuulilasin, Solja Varke-Lipponen varoittaa.

Ensimmäinen ehjä lumipeite saadaan Uudellemaalle keskimäärin 6.–16. marraskuuta*. Liukkaita kelejä voi olla kuitenkin jo paljon aiemminkin. Talvirenkaat pitää vaihtaa autoon viimeistään 1. joulukuuta. Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta lähtien tai kun sää niin vaatii.


Vinkkejä turvalliseen talvirenkaiden vaihtoon

  • Renkaiden urasyvyyden on oltava vähintään 3 millimetriä. Talvirenkaiden suositeltava urasyvyys on kuitenkin 6 millimetriä. Voit testata urasyvyyden helposti kahden euron kolikolla. Urasyvyys on riittävä, jos kolikon hopean väristä ulkoreunaa ei näy, kun upotat kolikon uraan.
  • Jos nastarenkaiden nastoista on lähtenyt noin kolmannes, vaihda renkaat uusiin. Nastojen määrä eri renkaiden välillä ei saa myöskään vaihdella suuresti.
  • Sijoita parhaassa kunnossa olevat renkaat taakse.
  • Kun vaihdat renkaat, tarkista heti vaihdon jälkeen renkaiden paineet. Voit tarkastaa autollesi sopivan rengaspaineen auton ohjekirjasta.
  • Kiristä renkaiden pultit uudelleen, kun talvirenkailla on ajettu renkaiden vaihdon jälkeen noin 100‒150 kilometriä.
  • Mikäli olet epävarma omista renkaidenvaihtotaidoistasi, vaihdata auton renkaat ammattilaisilla. 


If kartoittaa nettikyselyssä renkaidenvaihtotottumuksia. Suomalaisilta kysytään muun muassa, suosivatko he nasta- vai kitkarenkaita ja miten vanhoilla renkailla he ajavat. Tuloksia voi seurata reaaliajassa osoitteessa
if.fi/nastahaaste.

Vastaa rengaskyselyyn ja katso kyselyn tuloksia

* lähde: Ilmatieteen laitos, lumitilastot ajalta 1980–2010.


Lisätietoja:
Mari Huotari, viestintäpäällikkö, If, p. 050 424 0067, mari.huotari@if.fi
Lisää vinkkejä renkaiden vaihtoon ja säilytykseen

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • autovakuutus renkaat
  • renkaidenvaihto
  • nasta haaste
  • kitkarenkaat
  • nastarenkaat

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768

Liittyvä sisältö