Tiedote -

Suomalaiset valmistautuvat eläkeaikaan karsimalla kulutustaan

Taloudellinen pärjääminen eläkkeellä mietityttää varmasti jokaista viimeistään eläkkeen häämöttäessä. If kysyi eläkeläisiltä ja eläkeikää lähestyviltä, miten he ovat valmistautuneet taloudellisesti eläkeaikaan.

Eläke tarkoittaa lisääntyvää vapautta mutta yleensä myös kevenevää lompakkoa. Ifin teettämän kyselytutkimuksen* mukaan taloudellinen varautuminen on olennainen osa eläkkeelle valmistautumista. Yhteensä 85 prosenttia 55–63-vuotiaista kertoo aloittaneensa taloudellisen valmistautumisen eläkkeelle siirtymiseen. Hieman useampaa kuin joka toista huolestuttaa taloudellinen pärjääminen eläkkeellä.

Suosituin tapa valmistautua taloudellisesti eläkkeeseen on laittaa rahaa sivuun. Neljä kymmenestä eläkeaikaan valmistautuvasta kertoo karsivansa kulutuksesta. Kolme kymmenestä sijoittaa rahastoihin, säästötilille tai osakkeisiin tai pitää sijoitusasuntoa.

Säästämisen ja sijoittamisen lisäksi työnteko on suosittu tapa varautua taloudellisesti eläkeaikaan. Lähes kolme kymmenestä suunnittelee tekevänsä töitä eläkkeen alkamisen jälkeenkin. Yhtä moni pitkittää eläkkeelle jäämistä mahdollisimman myöhään. Kaksi kymmenestä varautuu tulevaan vapaaehtoisen eläkevakuutuksen tai kattavien vahinkovakuutusten kautta.

Ainoastaan 15 prosenttia vastaajista ei valmistaudu taloudellisesti millään tavalla eläkeaikaan.


Taloudellinen valmistautuminen eläkeaikaan on yleistynyt

Kyselyn perusteella eläkejan taloustilanteeseen on suhtauduttu aiemmin hieman huolettomammin. Yhteensä 26 prosenttia jo eläkkeellä olevista kertoo kyselyssä, ettei varautunut taloudellisesti eläkeaikaan millään tavalla. Mitä korkeampi ikä, sitä useammin vastaaja kertoo, ettei valmistautunut taloudellisesti eläkkeelle jäämiseen.

Eläkkeelle siirtymisen pitkittäminen, töiden teko eläkkeellä tai vakuutukset ovat kiinnostaneet nykyisiä eläkeläisiä harvemmin kuin nuorempaa, tällä hetkellä eläkkeelle valmistautuvaa joukkoa. Nykyiset eläkeläiset ovat varautuneet aikoinaan eläkeaikaan useimmin kulutuksesta karsimalla.

* Vakuutusyhtiö Ifin teettämään kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 750 yli 55-vuotiasta suomalaista syyskuussa 2016. Kyselyyn osallistujat valittiin siten, että he vastaavat yli 55-vuotiaiden suomalaisten asuinpaikka-, sukupuoli- ja ikäjakaumaa. Kyselyyn osallistujista 506 on eläkeläisiä.


Viisi suosituinta keinoa varautua taloudellisesti eläkeaikaan:

1. Karsin päivittäistä kulutustani
2. Teen sijoituksia (esim. säästötileille, rahastoihin, osakkeisiin tai sijoitusasuntoon)
3. Teen töitä eläkkeen alkamisen jälkeenkin
4. Teen töitä mahdollisiman pitkään ennen eläkkelle jäämistä
5. Vakuutusten avulla (vapaaehtoinen eläkevakuutus, vahinkovakuutukset)
Vastaajat ovat yli 55-vuotiaita suomalaisia, jotka eivät ole vielä eläkkeellä. 


Lisätiedot:

Mari Huotari, viestintäpäällikkö, If, puh. 050 424 0067. mari.huotari@if.fi
Vinkkejä eläkkeelle valmistautumiseen
Tietoa vakuutuksista eläkkeelle siirtyvälle 

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • säästäminen eläkettä varten
  • taloudellinen valmistautuminen eläkkeeseen
  • eläke vakuutukset
  • eläke säästäminen
  • taloudellinen varautuminen

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768