Tiedote -

Tero Pitkämäki: ”Vaikeudet on tehty voitettaviksi!”

If Yleisurheilukoulun kummi, keihäänheiton maailmanmestari ja olympiapronssimitalisti Tero Pitkämäki, on kuntoutunut kylkivammansa jälkeen takaisin kisaiskuun. Kauden päätavoitteisiin lukeutuvista Kalevan kisoista hän tavoittelee jälleen voittoa sekä lippua Moskovan MM-kilpailuihin.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen alkukausi sujui loistavasti siitäkin huolimatta, että hän loukkasi kylkeään jo Dohan Timanttiliigan kisassa toukokuun alkupuolella. Oslon Timanttiliigan kilpailun jälkeen Teron kyljessä todettiin kylkiruston repeämä. Leikkauksen vaatinut vamma on kuitenkin kuntoutunut nopeasti ja Pitkämäki on jälleen kisaiskussa.

"Leikkauksen jälkeen harjoittelin kaksi ensimmäistä viikkoa hyvin varovasti, mutta sen jälkeen jo melko kovaa ja monipuolisesti. Varsinaiseen keihäällä heittämiseen tuli useamman viikon tauko. Nyt takana on jo kuitenkin neljä heittotreeniä myös keihäällä ja viimeisin niistä normaalilla kilpailuvauhdilla", Tero kertoo.

Takapakista huolimatta Pitkämäki ei ole tinkinyt tavoitteistaan.

"MM-kultamitali Moskovasta ja loppukauden aikana yli 90 metrin kaari", hän sanoo päättäväisesti.

Kalevan kisojen katsomossa ja television äärellä kumminsa edesottamuksia seuraavia If Yleisurheilukoululaisia hän kehottaa ottamaan ilon irti kesän monissa kilpailuissa ja muistamaan, että sairastumisen tai loukkaantumisen ei välttämättä tarvitse pilata koko kautta.

"Vaikeudet on tehty voitettavaksi", Tero toteaa.

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • kalevan kisat

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 200 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768