Tiedote -

Vanhemmat ovat valmiita maksamaan lapsensa tapaturmavakuutuksesta kolminkertaisen hinnan

Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista perheistä on vakuuttanut ainakin yhden lapsistaan tapaturmien varalta. Riittävästä turvasta ollaan valmiita maksamaan lähes 80 euroa vuodessa, vaikka edullisin vakuutus maksaa vain hieman yli parikymmentä euroa.

Suomalaisista kotitalouksista, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia, yli kaksi kolmasosaa (67 %) on ottanut tapaturmavakuutuksen ainakin yhdelle lapselle. Tuloilla on yhteys lasten vakuuttamiseen: vain puolella pienituloisista kotitalouksista on vakuutus lapsen tapaturman varalle, kun taas isotuloisista perheistä 88 % on vakuuttanut lapsensa. Tämä selviää Ifin ja Kalevan teettämästä tutkimuksesta*.

Suomalaisilta vanhemmilta kysyttiin, kuinka paljon he olisivat valmiita maksamaan lapsen tapaturmavakuutuksesta vuodessa, jos se olisi voimassa kaikkialla ja ilman omavastuuta. Keskiarvo tällaisen vakuutuksen vuosihinnasta on kyselyn perusteella 77,36 euroa.

– Jos vakuutuksenottaja kuuluu johonkin ammattiliittoon​, vakuutuksia saa todella edullisesti. Kyselymme mukaan 55 % vastaajista ei tiedä, onko oma ammattiliitto neuvotellut jäsenilleen mahdollisuuden ottaa edullinen lapsen tapaturmavakuutus, Kalevan markkinointijohtaja Minna Mikkanen kertoo.

Vakuutuksen ottamiselle on eri syitä

Sitä, että vakuutus on voimassa kaikkialla, arvostetaan eniten lapsen vakuuttamisessa tapaturmien varalta. Tätä mieltä on 62 % kyselyyn vastanneista suomalaisista vanhemmista.

Lapsen tapaturmavakuutuksen ottamiselle on monia syitä. Lasten vanhemmista 50 % haluaa, että jälkikasvu pääsee nopeasti ja helposti lääkäriin ja 35 prosentille vastaajista on tärkeää, että lapsi saa laadukasta hoitoa. Lapsen tapaturmavakuutus tarjoaa mielenrauhaa 29 prosentille kyselyyn vastanneista suomalaisista vanhemmista.

22 % vastaajista ei ollut ottanut yhdellekään lapselleen tapaturmavakuutusta. 43 % tästä joukosta sanoo pärjäävänsä ilman, koska käyttää julkisia terveydenhuoltopalveluja, jos lapsi loukkaa itsensä. Vakuutuksen kalliin hinnan ilmoitti vakuutuksen ottamattomuuden syyksi yhteensä 37 % vastaajista.


* Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland If Vahinkovakuutusyhtiön ja Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan toimeksiannosta. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 19.–24.6.2014 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 502 suomalaista, joilla on vähintään yksi lapsi. Vastaajajoukossa painotettiin 18–55-vuotiasta väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan.


Lisätietoja:
Minna Mikkanen, markkinointijohtaja, Kaleva, p. 050 536 4688, minna.mikkanen@mandatumlife.fi
Riikka Rytilahti, tiedottaja, If, p. 050 424 4223, riikka.rytilahti@if.fi


Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • lapsen tapaturmavakuutus
  • tapaturmavakuuttaminen
  • vakuutus
  • kaleva
  • lapset
  • vahingot
  • tapaturmat
  • vakuutuksen hinta

Kaleva tarjoaa lapselle tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa aina ja kaikkialla maailmassa. Vakuutus kattaa kaiken vapaa-ajan ja myös harrastukset, aina ilman omavastuuta. Vakuutus sisältää turvat tapaturman aiheuttamien hoitokulujen, pysyvän haitan ja kuoleman varalta. Vakuutuksen saa kätevästi osoitteesta www.lapsenturva.fi

Kaleva on Suomen vanhin ja yksi vakavaraisimmista henkivakuutusyhtiöistä. Tänä vuonna Kaleva täyttää 140 vuotta. Yhteistyössä Sammon tytäryhtiön If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n kanssa Kaleva on erikoistunut tuottamaan henki- ja tapaturmavakuutuksia yhtiöiden yhteistyösopimuksen piirissä olevien toimihenkilö- ja palkansaajajärjestöjen jäsenille. Lue lisää lapsen tapaturmavakuutuksesta: www.lapsenturva.fi

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768