Skip to main content

Imatralainen Rumble Tools otti lentävän lähdön robotiikan markkinoille

Uutinen   •   Marras 01, 2016 11:23 EET

Imatralainen startup-yritys Rumble Tools Oy julkisti 31.10.2016 mediatilaisuudessaan lentävien työkoneidensa konseptin ja olemassaolevia laitteita. Näitä robotteja voidaan käyttää avuksi esimerkiksi vaarallisissa tai vaikeasti saavutettavissa olevissa paikoissa.

Tilaisuuden avasi Risto Linturi, joka kertoi alan teknologian tilanteesta ja kansainvälisestä lainsäädännöstä. Rumble Tools`in puheenvuoron käytti liiketoimintajohtaja Antti Korhonen. Innovatiiviset teknologiset ratkaisut ovat herättäneet laajaa kiinnostusta. Yhtiöllä on käynnistynyt pilottihanke, josta oli kertomassa Stora Enson Imatran tehtaiden palopäällikkö Mikko Parikka. 

Energiainfran parissa työskentevän asiantuntijayritys Insplan Oy:n toimitusjohtaja Mika Seppänen kertoi heidän odotuksiaan lentävien työkoneiden hyödyntämismahdollisuuksista mm. sähköverkon tarkastuksissa. Valtiovallan terveiset tilaisuuteen toi eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kaj Turunen. 

Imatran Seudun Kehitysyhtiön toimitusjohtaja Aki Keskinen kertoi teollisuuden uudistamisen tavoitteesta uusien innovaatioiden avulla ja roolistamme siinä. Rumble Tools on ollut StartupMill-palvelun sparrattavana.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti