Blogikirjoitus -

Taivas varjele taivastelijaa

Seinäjoen kaupunki ja Into Seinäjoki julkistivat marraskuussa valtakunnallisen rekrytointikampanjan, jonka kärkenä haettiin taivastelijaa 10 päivän työhön 8000 euron korvauksella.

Taivas varjele, millaisen rytmihäiriön jotkut paikalliset saivat. KAHDEKSAN TUHANNEN EURON korvaus kymmenen päivän työstä. Taivas varjele, sillä olisi palkannut perushoitajan kolmeksi kuukaudeksi töihin.

Mutta onneksi – taivas varjele – kampanjan varsinainen kohderyhmä ymmärsi juuri oikein. Wau. ”Tämä on niiiin paras idea pitkään aikaan”, ”kyllä te siellä Seinäjoella osaatte yllättää kerta toisensa jälkeen”, ”kadehdittavaa kuntamarkkinointia”, ”upeaa rohkeutta erottautua”. Ja niin edelleen.

Ja mikä hienointa: saimme taivastelijan paikkaan 162 hakemusta. Taivastelija on nyt valittu ja hän tulee Seinäjoelle työrupeamalleen tammikuussa. Hän tarkkailee eloamme kymmenen päivän ajan ja tekee videoita/päivityksiä sekä kaupungin että toivon mukaan omiin sosiaalisen median kanaviinsa, joilla saattaa olla kymmeniä tuhansia seuraajia.

Ne, jotka ymmärsivät kampanjan oikein, ymmärsivät, että 8000 euroa on markkinointikulu. Osa kokonaisuutta, jolla tavoiteltiin vähintään miljoonaa työikäistä suomalaista. Ja tavoitettiin useita miljoonia, kun lasketaan mukaan niin sanottu ansaittu media eli julkaistut jutut. Ja vielä on siis luvassa se sisällöllinen kokonaisuus, joka syntyy taivastelijan koostamina videoina ja somepäivityksinä.

Seinäjoki on tehnyt jo vuosia menestyksekkäästi kuntamarkkinointia. Avaruuden pääkaupungiksi julistautuminen tämän vuoden elokuussa lisäsi kierroksia vielä entisestään. Täällä uskalletaan, täällä tehdään ja tehdään mielellään eri tavalla kuin muut. Mihin se riittää kiristyvässä kilpailussa osaajista ja asukkaista, jää nähtäväksi. Toistaiseksi on riittänyt siihen, että Seinäjoki kasvaa nopeammin kuin useimmat verrokkikaupungit ja kaupungin imago erityisesti yrittäjien silmissä on kolmeen kertaan mitattuna Suomen paras.

Menestystä ei tietenkään voi laittaa ainoastaan markkinoinnin piikkiin, mutta markkinointi tukee menestystarinan rakentamista. Taivas varjelkoon siis taivastelijaamme!

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Seinäjoen Sanomissa eilen 19.12.2018.

Aiheet

  • Yritystoimi

Yhteyshenkilöt

Sanna Männikkö

Viestintä- ja markkinointipäällikkö 040 571 9998

Liittyvä sisältö