​Ylpeys ja Ennakkoluulo

Mitä yhteistä on Jane Austenin klassikkokirjan seurustelevilla kainoilla sisarilla ja suomalaisella maatilayrittäjällä? Äkkiseltään voisi ajatella että ei paljoakaan, mutta mietitäänpä hetki.

Hienostopiirejä ovat leimanneet tiukat säännöt olemiselle ja elämiselle. Säännöistä ei poiketa, koska muuten, etenkin nuori nainen, voi joutua huonoon valoon sulhaskokelaiden silmissä. Nuorten naisten on oltava myös pidättyväisiä, hienotunteisia, ei tyrkkyjä, vaan paremminkin vaikeasti tavoiteltavia. Pitää olla ylpeä suvustaan ja omasta taustastaan, pitää kantaa nimeään kunnialla, vanhoja sukupolvia kunnioittaen.

Tuntuuko tutulta? Maatiloilla on säädökset, se on selvä. Maatilayrittäjät eivät myöskään itsestään paljoa huutele. Ja aivan, ammattiylpeys asuu maatilojen sydämissä monesti usean sukupolven ketjussa.

En tunne yhtäkään maatilayrittäjää, joka ei olisi edes jollain tasolla ylpeä omasta työstään. Vaikka työuraa saatetaan tehdä toisaalla tai vaikka kannattavuutta joudutaankin hakemaan, työnteko ruokaketjun alkupäässä on arvokas ja mielekäs asia. Jokaisesta jyvästä, rehukilosta ja maitolitrasta ollaan ylpeitä. Se näkyy viljelijöistä, jotka ovat juuri pellolta tulleita, pölyisiä ja hymyileviä.

Kaikista säännöistä vaikein on niin Austenin naisten kuin maatilayrittäjienkin elämässä se, ettei saisi olla liian helppo ja itsestäänselvä, vaan kiinnostava ja tavoittelemisen arvoinen, jotta tulisi kuulluksi. Tähän nämä molemmat välillä kompastuvat, ja samalla lukitsevat itseään omaan lokeroonsa.

Lokeroitumisen vuoksi alalle on pesiytynyt piilevä, mutta vahva, ennakkoluulo. Mitä uudet ratkaisut tarkoittavat ja kuka meistä taas koittaa hyötyä? Lokeron kuorta voi olla vaikea murtaa, vaikka se toisikin pelkästään hyvää.

Ulkoa päin tarkasteltuna maatalous alana on melko suljettu, jossa uusien toimijoiden on vaikea löytää jalansijaa. Uusia ja erilaisia ajatuksia vähintäänkin epäillään, ei uskalleta lähteä mukaan kokeilemaan rohkeasti radikaaleja ratkaisuja, vaan seurataan mieluummin sivusta. Tämä johtaa väistämättä jämähtäneisiin rakenteisiin. Alalle, jonka pitäisi elää pitkäjänteisestä suunnittelusta ja nähdä kauas tulevaan, tämä ei tunnu kovin kehitykselliseltä. Monin paikoin se on kuitenkin totta. Mieluummin otamme uusia ratkaisuja ja ideoita ulkomailta kuin toteuttaisimme niitä itse. Muut kun voivat ajatella jotain, ja maine se on yhtä tärkeä kuin Austenin naisille. Me suomalaiset emme halua epäonnistua.

Muutosta haetaan kuitenkin koko ajan, ja tosiasia on, että ilman uusia ideoita, toimijoita ja heidän tuomaa toimialojen välistä uutta ajattelua, ei ratkaisevia uudistuksia tapahdu. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta, luottaa sellaiseen, mitä ei aivan ymmärrä, mutta joka antaa yrittämiselle uutta pohjaa ja uusia välineitä selviytyä tulevaisuuteen.

Tätä silmällä pitäen on rakennettu myös tämän vuoden Food Business Summitin Kuumia soppia. Siinä vaiheessa, kun kasvihuoneet alkavat olla kerroksellisia ja lähituotteita pakataan reseptin kera simppeliin annoskokopusseihin, puhutaan todella uudistuvasta ruokabisneksestä. Tai kun digimaailma leikittelee koodilla, lähitunnisteilla ja älykkäällä tietojenkäsittelyllä, puhutaan todellisista murroksista. Eikä perinteisimmistä perimmäinen lantakaan saa jäädä ilman käsittelyä.

Itse uskon, että uusista toimialojen välisistä ideoista, muiden toimialojen toimijoista ja heidän tarjoamista palveluistaan, voikin tulla maatilojen omia ”Mr Darcyja”. Tuolloin ammattiylpeys voittaa ennakkoluulon ja se mahdollistaa maarakkaustarinan jatkuvan uusiin lukemattomiin kappaleisiin.

Jenni Koski, puh. 050 554 1440, jenni.koski(at)intoseinajoki.fi

Jenni Koski työskentelee Into Seinäjoen maaseudun kehittämistehtävissä. Jennin aika kuluu maatila- ja maaseutuyrittäjien monipuolisten kehittämisideoiden ja liiketoimintamahdollisuuksien eteenpäin viemisessä. Insinöörisnaisen oma maalaismaisema on niin työ, koti kuin harrastuskin.