Uutinen -

Biomestat selvittää: Ylimääräinen lanta energiaksi ja lannoitteeksi

Seinäjoella tehdään talven aikana selvitys tilojen yhteisten energiantuotantolaitosten kannattavuudesta

Into Seinäjoki Oy on vastannut alueen maatalousyrittäjien huutoon ja aloittanut selvityksen maatilojen kuivalannan jalostamiseksi energiaksi. Tavoitteena ovat tilojen yhteisomisteiset energiantuotantolaitokset, jotka muuntavat ylimääräisen kuivalannan energiaksi ja lannoitteeksi.

- Energian hyödyntäjänä voi olla jokin muu taho kuin tilat itse. Esimerkiksi kunta tai liikenne, selvityshankkeesta vastaava Jussi Yli-Hukkala Into Seinäjoesta toteaa.

Energian lisäksi laitokset voisivat myydä prosessissa syntyvän jäännöksen lannoitteena, jonka ravinnemäärä säilyy käsittelystä huolimatta 100-prosenttisena.

- Ja luomukelpoisena. Se on erittäin tärkeä lisäarvo, koska luomuviljelyyn ei ole tarjolla nykyisellään riittävästi vaihtoehtoja.

Yli-Hukkala pitää arvokkaana, että tarve selvitykseen on lähtenyt maatalousyrittäjiltä itseltään. Mikäli ratkaisuja löydetään, tilojen lannanlevitysalan ja sopimusalojen tarve saataisiin kohtuullistettua ja samalla mahdollistetaan lisäliiketoiminnan tuomat hyödyt.

Myös teknologiatoimittajat ovat Yli-Hukkalan mukaan hyvin sitoutuneita selvitykseen arvioimaan alueelta löydettävien keskittymien syötteiden käyttökelpoisuutta eri jalostusprosesseissa.

Biomestat-hanketta rahoittaa Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen maaseutuohjelma.


Lisätietoja: Jussi Yli-Hukkala, puh. 040 831 9622, jussi.yli-hukkala@intoseinajoki.fi

Aiheet

  • Yritystoimi