Uutinen -

Intossa höyry päällä ja raudat tulessa - yritysten menestystä varten

Intossa on tammikuun tässä vaiheessa jo kova höyry päällä ja sata rautaa tulessa. Yllä olevassa kuvassa näet tämän vuoden tavoitteemme. Tässä lisäksi toimitusjohtajamme Hannu Kantosen odotukset tälle vuodelle.

  • maailmantalous pysyy hyvässä vireessä ja pitää yllä kasvua myös Seinäjoen seudun yrityksissä
  • teolliset investoinnit jatkavat kasvuaan Seinäjoella, erityisesti vetovoimaisilla Itäväylän yritysalueilla
  • uutta yritystoimintaa syntyy ennätystahtia ja startup-kulttuuri kaupungissamme vahvistuu uuden yrittäjäsukupolven myötä
  • avaruuden pääkaupunki jatkaa kulkuaan isompiensa joukossa herättäen myönteistä ihmettelyä ja hämmennystä, sekä suurta positiivista kateutta Seinäjoen yritysystävällistä toimintatapaa kohtaan
  • Into jatkaa tuloksekasta tekemistä alueemme yritysten menestystä varten.

Viime vuoden tekemisemme puristimme minuutin videoksi. Markkinointitoimisto Buorre vastasi videon toteutuksesta. Videoon pääset tästä. 

Ilmoittautuminen KasvuOpeniin käynnissä
- Viime vuonna kisaan haki Etelä-Pohjanmaalta lähes 80 yritystä. Tänä vuonna tavoitellaan sataa. Seinäjoella on lukuisia kasvukykyisiä ja -hakuisia firmoja. KasvuOpenissa saa luottamukselllisissa tapaamisissa palautetta suoraan oman yrityksen toimintaan. Suunnitelmat happotestataan sparraajien kanssa sekä luodaan ja vahvistetaan verkostoja, innostaa Tapio Seppä-Lassila

Lue lisää ja hae mukaan viimeistään 26. helmikuuta.

Onhan avoin työpaikkasi toihinseinajoelle.fi:ssä - tulossa useita rekrytapahtumia
Teemme talven kuluessa Seinäjokea tutuksi useissa eri rekrytapahtumissa. Kiertueen ensimmäinen vierailu suuntautuu Tampereen Ammattikorkeakoulun Portti työelämään -tapahtumaan 22.-23.1.2019, jossa tapaamme erityisesti ICT-, teknologia-, IT- ja liiketalousalan tulevia talentteja. Seuraavana pistäydymme Seinäjoen omilla Meirän Rekry -messuilla ja 30.1.2019 suuntaamme Vaasan yliopistolla järjestettäville Contact Rekrytointimessuille.

Lue lisää ja ilmoita avoin työpaikka

Uutta ja päivitettyä materiaalia Seinäjoen markkinoimiseen

“Miljardiesite” 
Miljardilla enemmän elinvoimaa -esite on päivitetty.
Nyt mukana on jo “väliaikatsekkausta” kohteiden etenemisestä. Esite on painettu sekä suomeksi että englanniksi. Painettua versiota voit tilata sanna.mannikko@intoseinajoki.fi
Lataa esite suomeksi   Lataa esite englanniksi
Vientiyrityksistä toimialaesite
Kokosimme maakunnan vientiyrityksiä yhteen pakettiin. Esitettä hyödynnetään, kun Seinäjoella käy kv-vieraita tai täältä vieraillaan ulkomailla. Alun perin esite koottiin, kun Into tempaisi vuosi sitten ja esitteli etäyhteyden kautta yritysten osaamista Suomen suurlähetystöille ja Business Finland toimijoille maailmalla.
Lataa esite englanniksi

Tapahtumissa on, mistä valita
Into järjestää kevään kuluessa itse ja yhteistyössä useiden eri kumppaneiden kanssa ison määrän yritysten liiketoimintaa edistäviä tapahtumia. Luvassa on erityisen monta kansainvälistymistä buustaavaa tapahtumaa: 31.1.-1.2.2019 Rakennusalan yritykset Ruotsin markkinoille, 1.2.2019 Bisnestä Namibiaan, 21.2.2019 Energy Sales Opportunities -myyntitapahtuma, 14.-15.3.2019 Rakennusalan yritykset Norjan markkinoille, 4.-7.4.2019 Ruoka- ja matkailuyritysten opintomatka Belgiaan.

Food Business Summit järjestetään tänä vuonna jo maaliskuussa, samoin kuin Healthy kids of Seinäjoki -konferenssi, jossa Into vastaa yritysohjelmasta. Kevään ohjelmassa on myös alkavan yrittäjän valmennuksia, erilaisia markkinavuoropuheluita ostajien ja myyjien kesken sekä tietenkin jo perinteeksi muodostuneet Inton business breakfastit. Näet kaikki tapahtumamme täältä.

Olemme mukana myös seinäjokelaisten teknologiayritysten TechTiimin toiminnassa. TechTeam kutsuu yrityksiä kevään aikana mm. tutustumaan SeAMKin laboratorioihin 13.3. ja esittelemään toimintaansa/tuotteitaan tiimin kokouksiin. 

Ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan vientipäivä järjestetään 5.2. Tapahtuman palvelulupauksena on, että yrityksellä on päivän lopussa vientisuunnitelman pohja käsissään! Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.

Katso myös tapahtumakoordinaattorimme Piia-Marika Jokelan videotervehdys.

Hyödynnä kumppaneidemme tärpit 
SeAMKn tradenomiopiskeljiat tarjoavat osaamistaan yritysten käyttöön. Tarjolla teemoja muun muassa markkinointitutkimukseen sekä palveluiden ja markkinointiviestinnän kehittämiseen. Yrityksille osallistuminen on maksutonta. ilmoittaudu mukaan täältä.

TE-palveluiden RekryKoulutus on hyvä vaihtoehto ammattitaitoisen työntekijän pestaamiseen. Koulutus räätälöidään yrityksen tarpeisiin. Kesto 10 päivästä 9 kuukauteen. Yrityksen maksuosuus 30 % koulutuksen hankintahinnasta. Lue lisää.

PS: Seinäjoen uuden Keskustorin toripaikkoja voit hakea tammikuun loppuun saakka. 

PPS: Maailmankaikkeuden ensimmäinen taivastelija on valittu. Hän saapuu Seinäjoelle ensi viikolla. Tutustu häneen täältä.

Yhteyshenkilöt

Sanna Männikkö

Viestintä- ja markkinointipäällikkö 040 571 9998