Uutinen -

Kirsi Nevanpää ”opetetissä” Intossa

”Yrittäjyys on ennen kaikkea asenne”

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Kirsi Nevanpää on vastannut jo reilun kymmenen vuoden ajan myös yrittäjyyskasvatuksesta Seinäjoen lyseossa. Valinnaisaineena opiskeltavalle yrittäjyyskurssille osallistuu vuosittain 35-40 oppilasta.

- Se on toiseksi suosituin lyhytvalintakursseistamme kotitalouden jälkeen.

Opiskelijoiden motiivit valita yrittäjyyskurssi vaihtelevat kovasti. Nevanpää pitää itse kurssilla ratkaisevimpana asennetta.

- Opettajana minä autan, mutta en tee mitään oppilaiden puolesta. Kurssilla he oppivat, että asioiden eteen on nähtävä vaivaa ja tehtävä töitä. Ja että raha ei tule ilmaiseksi. Moni oppii kurssilla myös sen, että yrittäjyys EI ole oma juttu. Siitä huolimatta asennetta on hyvä oppia. Hyvällä työntekijälläkin on oltava oikea asenne. Koulumme slogankin on ”oikea asenne on onnistumisen avain”.

Seinäjoen kouluissa ja maakunnallisessa opetussuunnitelmassa yrittäjyyskasvatus on strateginen valinta. Yläkouluissa jo kaikki seiskaluokkalaiset opiskelevat yrittäjämäistä toimintatapaa.

- Paino on sisäisen yrittäjyyden opettelussa – vastuun ottamisessa, ryhmässä työskentelyssä jne.

Nevanpäällä on itsellään kokemusta yrittäjyydestä miehensä yrityksestä, jossa hän toimi osakkaana. Myös isä oli yrittäjä. Lyseoonkin hän rehtori Kaisa Isotalon sanoin ”myi itsensä

yrittäjyyskasvatusasiantuntijana”. Isotalo oli itse ajanut teemaa kouluihin jo 90-luvulta.

Parin päivän tutustumiskäynnille Intoon Nevanpää innostui tutustuakseen tarkemmin kaikkeen siihen, mitä Into tekee yritysten eteen.

- Oli hienoa päästä muun muassa mukaan Eeva Jussilan vetämään yrittäjäsparraukseen. Siinä sai huomata, että ihan oikeita asioita tulee itsekin kyseltyä nuorilta.

Seinäjoki on Nevanpään mukaan leimallisesti yrittävä ja elävä kaupunki.

- Mutta toki muuallakin on aktiivista toimintaa esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksessa, kaikki viisaus ei asu täällä. Se on terveellistä muistaa.

Nevanpää on mukana Inton koordinoimassa Seinäjoen yrittäjyyskasvatusfoorumissa, johon kuuluu edustajia kaikilta kouluasteilta, Seinäjoen kaupungilta ja yrittäjäjärjestöstä.

Aiheet

  • Yritystoimi