Uutinen -

Vuoden johtaja Seinäjoella: yritys tarvitsee sytyttävän vision

Seinäjoella varttunut M-Filesin toimitusjohtaja Miika Mäkitalo valittiin viime vuoden lopulla sekä Suomen Nuorkauppakamarien että Teknologiateollisuus ry:n vuoden nuoreksi johtajaksi. Tänään Mäkitalo piipahti Into Seinäjoen järjestämällä Into business stagella jakamassa ajatuksiaan johtajuudesta.

Tärkeimmät eväät, jotka sain Lakeudelta
Rohkeus ja uskaltaminen, jotka riittävät maailman valloitukseen.

Johtamisfilosofiani
Organisaatio tarvitsee selkeän vision, joka sytyttää jokaisen työntekijän. Onnistumisia tapahtuu, kun jokaisella on tunne siitä, että tässä ollaan tekemässä jotain isoa ja merkittävää. Johtaminen on vuorovaikutusta ja päivittäin vaihtuvien tilanteiden hallintaa. Onnistuneessa vuorovaikutuksessa johtaja tarvitsee nöyryyttä ja reflektiokykyä. Kun visio on selvä ja jokaisella mielekkäät ja haastavat työtehtävät, on minun tehtäväni esimiehenä auttaa jokaista pääsemään tavoitteeseen.

Keskeisin motivaattorini yritysjohtajana
Koen, että tehtäväni on sytyttää organisaatio saavuttamaan isoja asioita. Innostun, kun näen, että meillä jengi on liekeissä ja muuttaa maailmaa.

Miika Mäkitalo
1977 syntynyt Hämeenlinnassa
1996 ylioppilas, Seinäjoki
2002 diplomi-insinööri Tampereen teknillinen korkeakoulu
2007 tekniikan tohtori
2016 Suomen Nuorkauppakamarien ja Teknologiateollisuus ry:n Vuoden nuori johtaja
Maraton taittuu alle kolmen ja puolen tunnin

M-Files
Tiedonhallintaratkaisuja tuottava yritys. Mäkitalon aloittaessa M-Filesilla vuonna 2010 yritys työllisti 40 henkilöä ja liikevaihto oli 2,9 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä työntekijöitä 400 ja liikevaihto 40 Meur. Toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Inton Business stagella esiintyivät Mäkitalon lisäksi seinäjokelaisista yrityksistä Huttaroo, PRP ja Loota. Business stagelle osallistui 100 kutsuvierasta. Ilta päättyy Provinssiin.

Aiheet

  • Yritystoimi

Alueet

  • Etelä-Pohjanmaa