Tiedote -

JC Jeans & Clothes tekee yhteistyötä The Local Firm:in kanssa

Tänä syksynä JC Jeans & Clothes laajentaa jälleen valikoimaansa
uudella tuotemerkillä. Tällä kertaa valikoimaa
vahvistetaan ruotsalaisella farkkumerkillä The Local
Firm. Tuotemerkkiä tullaan myymään aluksi Ruotsissa
kuudessa ja Suomessa kahdessa JC-myymälässä sekä
miehille että naisille.

The Local Firm on tukholmalaistaustainen tuotemerkki, jonka
ovat perustaneet vuonna 2007 Richard Hutchinson ja Axel
Nyhage. Saksalaiseen Bauhaus-aikakauteen ideologiansa
perustava tuotemerkki tuo uuden ulottuvuuden JC:lle, jossa
työskennellään ennakkoluulottomasti muodin ja farkkujen
parissa.

– Olemme erittäin innostuneita tulevasta yhteistyöstä. JC on
paras ja suurin mitä tulee farkkuihin, joten kun meitä pyydettiin
mukaan rakentamaan ja laajentamaan tätä osaamista, oli se
meille päivän selvää. The Local Firm mallistoa on saatavilla
valituista JC-liikkeistä tulevana syksynä ja tarjonta on keskittynyt
farkkuihin. The Local Firm on nopeasti laajenevassa vaiheessa
ja vain farkkujen raudanluja ammattilainen kuten JC voi vastata
kuluttajien kasvaneeseen kysyntään, sanoo Axel Nyhage, The
Local Firm:in toimitusjohtaja.

JC Jeans & Clothes on aiemmin tänä vuonna lisännyt farkkuvalikoimaansa
myös Denim is Dead tuotemerkin. Uusien
tuotemerkkien hankinnalla ja uuden oman Size 8 Needle
tuotemerkin lanseerauksen avulla farkkuketju vahvistaa ja
selkeyttää vielä entisestään koko tuotevalikoimaansa.

– Olemme sekä ylpeitä että erittäin iloisia saadessamme olla
osa The Local Firm:in jakeluketjua. JC on ja aikoo tulevaisuudessakin
olla farkkumarkkinoiden johtajia, ei vain pelkästään
numeroiden perusteella, vaan voidakseen tarjota asiakkaillensa
mahdollisimman laajan valikoiman farkkuja. The Local
Firm ja heidän innovatiivinen ajattelunsa farkkusuunnittelussa
vahvistaa valikoimaamme ja vastaa asiakkaidemme kysyntään,
sanoo Marthyn Inghamn, JC Jeans & Clothes:in toimitusjohtaja.

The Local Firm mallistoa myydään kuudessa suurimmassa
JC liikkeessä Ruotsissa, Kampin ja Jumbon JC liikkeistä
Suomessa. Tuotteet saapuvat liikkeisiin elokuun alkupuolella.

Tarkempia tietoja ja kuvamateriaalia:
Vesa Kemppainen, JC Jeans & Clothes
+358 40 501 5090, vesa.kemppainen@jc.rnb.se

Aiheet

  • Muoti

Kategoriat

  • crocker
  • jeans
  • jc
  • jeans & clothes
  • the local firm
  • mallisto
  • muoti
  • vaatteet
  • syksy 2012
  • farkut
  • denim

JC Jeans & Clothes on markkinajohtaja farkuissa ja farkkuihin yhdistettävässä muodissa. JC Jeans & Clothes tarjoaa aina laajan valikoiman markkinoiden johtavia farkkumerkkejä ja -malleja sekä mimmeille että kundeille.

JC Jeans & Clothes on muotiketju, johon kuuluu noin 120 myymälää Ruotsissa ja Suomessa. Noin puolet myymälöistä on franchisemyymälöitä ja loput ruotsalaisen RNB Retail and Brands konsernin omistuksessa.

Yhteyshenkilöt

Laura Myllykoski

Lehdistön yhteyshenkilö