Skip to main content

JYSK kesätyöpaikkojen haku alkaa 13.1.2020

Uutinen   •   Tammi 07, 2020 16:44 EET

Kesätyöpaikkojen haku JYSK-myymälöihin käynnistyy maanantaina 13.1.2020. JYSK on mukana Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa, jonka tavoitteena on tarjota nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia.

Nuoret kaipaavat runsaasti palautetta, tukea ja työn ohjausta, ja tähän olemme osaltamme sitoutuneet. Haluamme työnantajana varmistaa, että kesätyöntekijät saavat kattavan perehdytyksen työhönsä, riittävästi palautetta ja että heidät otetaan täysin tasavertaisina jäseninä mukaan työyhteisöön. 

Aitoa vastuuta

Keskusteluissa nuorten työnhakijoiden kanssa käy usein ilmi eräs tietty toive: annettaisiinpa meille oikeasti vastuuta ja roolia työpaikalla.  

Kun rekrytoimme JYSKiin uutta kesätyöntekijää, haluaisimme aina löytää ihmisiä, joilla on paloa ja kykyä edetä urallaan talon sisällä.  Olemme erityisen kiinnostuneita tapaamaan energisiä ja tavoitteellisia ihmisiä, joilla on pilke silmäkulmassa ja halu laittaa itsensä likoon. Meitä kiinnostaa tietää, mitä kesätyöntekijä haluaisi meiltä oppia sekä missä kehittyä - ja kuinka me työnantajana voisimme sitä ja hänen tavoitteitaan tukea.

Meillä on tarjolla useita eri koulutusohjelmia, jotka valmentavat erityisesti esimiestehtäviin. Eli kun meille tulee kesätöihin, voi se aidosti olla alku oikealle uralle. Aluksi vaikka opintojen ohessa ja myöhemmin täysipainoisesti niissä tehtävissä, jotka työntekijää kiinnostavat. Tämä on yksi niistä syistä, jonka vuoksi kesätyötä ei kannata hakea mistä vain.

Etsitkö sinä tai tunnetko jonkun lähipiiristäsi, joka etsii kesätöitä tulevaksi kesäksi tai kenties pidemmäksikin aikaa? 

  • JYSKin kesärekry on avoinna 13.1.-2.2.2020.  
  • Meitä JYSKiläisiä on Suomessa yli 650 ja etsimme joukkomme liki sataa kesätyöntekijää myymälöihimme eri puolille Suomea.
  • Voit katsoa avoimet kesätyöpaikat 13.1. alkaen täältä