Tiedote -
JYSK jatkaa Paralympiakomitean merkittävänä tukijana
JYSKin ja Paralympiakomitean yhteistyö koostuu useista eri elementeistä. Paralympialaisten aikana 8.-21.3. maaliskuuta toteutetaan uutena erikoiskampanja, jonka aikana jokaisesta myydystä kampanjatuotteesta lahjoitetaan 1 euro lyhentämättömänä paraurheilun tukemiseen. Samaan aikaan myös JYSKin henkilöstölle järjestetään paraurheiluun liittyviä tyky-tapahtumia. JYSK palkitsee jälleen myös kolme lahjakasta nuorta paraurheilijaa stipendeillä*.
- On hienoa, että saamme jatkaa yhteistyötä kovassa nosteessa olevan paraurheilun kanssa. Mielestämme paraurheilijoiden sinnikäs asenne sekä vahva usko omaan osaamiseen ja kehittymiseen sopivat hyvin yhteen JYSKin arvojen ja yrityshengen kanssa, kommentoi JYSK Suomen maajohtaja Ville Velin.
Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikoski puolestaan kertoo olevansa erittäin iloinen uudelle tasolle nousevan yhteistyön jatkumisesta:
- Samanaikaisesti kun JYSK Suomi tekee hienoa tulosta liiketoiminnassaan huonekalu- ja sisustusmyynnissä, vahvistaa paraurheilu jatkuvasti asemaansa ammattiurheilun puolella. JYSKin menestyksekkäästä tiimityöstä hyötyvät myös Paralympiakomitea ainutlaatuisen näkyvyyden muodossa. Mielestäni valtakunnallinen myyntikampanja on hyvä esimerkki toimivasta yhteistyöstä, jonka aikana jokainen suomalainen voi ostaa palasen paraurheilua kotiinsa. JYSKiä ja paraurheilua yhdistää kova tahdonvoima. Kaiken takana on motivoituneita, sitoutuneita ja asiantuntevia ihmisiä, joita ei pidättele mikään, kertoo Kuorikoski.
Yksi JYSKin tukemista urheilijoista on ratsastaja Kaisla Osara, joka tähtää maailmanmestaruuskilpailuihin Yhdysvalloissa.
- Stipendillä on suuri merkitys, koska se mahdollistaa esimerkiksi kisamatkan Belgiaan huhtikuussa ja auttaa minua taas askeleen kohti unelmaani, iloitsee Osara.
JYSK on tukenut paraurheilua kansainvälisesti jo lähes 30 vuoden ajan. JYSK-konserni on kansallisten paralympialiittojen pääyhteistyökumppani muun muassa Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Romaniassa, ja se tukee paraurheilua monissa muissakin maissa.
Lisätiedot
JYSK Suomi, Country Manager Ville Velin, p. 0400 579587, vve@jysk.com
Suomen Paralympiakomitea, Pääsihteeri Tero Kuorikoski, p. 0400 242 009, tero.kuorikoski@paralympia.fi
*Lisätietoja stipendeistä: https://www.paralympia.fi/paralympiakomitea/kolmelle-lupaavalle-nuorelle-vammaisurheilijalle-jysk-stipendit/
Aiheet
JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 500 myymälää ja 21 000 työntekijää 50 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaja on tanskalainen liikemies Lars Larsen, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4.02 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 3.36 miljardia EUR.