Ohita

Tiedote -

Suomalainen sisustaja on hinta- ja laatutietoinen minimalisti – Reilusti yli puolet ostaa tuotteen hinnan perusteella

Hinta, laatu ja kestävyys – suomalaisten arvokolmikko

JYSKin Suomessa kesäkuussa tekemä tutkimus osoittaa, että peräti 60 % suomalaisista valitsee sisustusesineen tai huonekalun pääasiassa tuotteen hinnan perusteella. Lisäksi tuotteen laatua ja kestävyyttä arvostetaan suomalaisten keskuudessa, sillä reilu 40 % sisustajista tekee ostopäätöksen näihin arvoihin tukeutuen.

- Koska sisustustrendit vaikuttavat olevan suomalaiskodeissa melko pysyviä, tuotteiden halutaan kestävän aikaa. Meistä on ollut erityisen hienoa huomata, että suomalaiset ovat löytäneet oman linjansa sisustuksen suhteen. Huonekalumme ja sisustustuotteemme suunnitellaan aina vastaamaan skandinaavista sisustusmakua, ja vaihtuvista mallistoistamme löytyy jatkuvasti erilaisia vaihtoehtoja ja päivitystä oman kodin sisustukseen, JYSK Suomen Sales & Marketing Manager Riikka Leskinen kuvailee.

Valtaosa (80 %) suomalaisista sisustajista käyttää sisustamiseen rahaa vain alle 500 € vuodessa. Edullisille sisustusideoille on siis kysyntää.

- Tavoitteenamme on jo pitkään ollut tarjota kuluttajille hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia skandinaaviseen ja suomalaiseen tyyliin sopivia tuotteita, ja aiomme panostaa tähän myös tulevaisuudessa, JYSK Suomen Country Manager Ville Velin jatkaa.

Suomalainen sisustaa viihtyäkseen paremmin kotona

Peräti 72 % vastanneista uskoo, että sisustaminen on keino kodin viihtyisyyden lisäämiseen. Tosin suomalaisilla näyttää olevan tapana luottaa sisustusasioissa tuttuun ja turvalliseen, sillä ainoastaan viidennes luonnehtii itseään kokeilevaksi sisustajaksi, ja vain reilulle neljäsosalle kodin somistaminen on mahdollisuus toteuttaa itseään.

Suomalainen on ennnen kaikkea perinteinen (42 %), skandinaavinen (31 %) sisustaja, jonka kodissa on sijaa myös maanläheisille (39 %) lämpöä tuoville sisustuselementeille. Niukka minimalistinen sisustussuuntaus viehättää noin neljäsosaa suomalaisista sisustajista.

- Suomalaisten sisustustyyli on perinteisesti ajaton ja skandinaavinen, joka suosii puhtaita linjoja, pelkistettyjä muotoja ja selkeitä värejä. Moderni ilme yhdistettynä luonnon sävyihin säilyttää suosionsa yhä vuodesta toiseen, stailaaja ja sisustussuunnittelija Niina Ahonen kuvailee suomalaisten sisustusmakua.

Myös tutkimus osoittaa, että suomalaiset luottavat yksinkertaiseen ja selkeään kodin ulkoasuun. Peräti 58 % sisustajista valitsee kotiinsa vain yksivärisiä kuoseja. Väreistä luonnon sävyjen (28 %) ohella eniten käytössä ovat ajattomat musta (10 %) ja valkoinen (21 %).

Kaikkea kotiin – JYSKin syksy on täynnä kotoisaa tunnelmaa ja ylellisyyttä

JYSKin syksyn uutuusvalikoima on kolmen erilaisen trendin inspiroima. Pastellisten sävyjen ystävät ihastuvat Soft Boheme -mallistoon, jonka vaaleat feminiiniset kuviot henkivät pehmeyttä ja modernia romantiikkaa. Mallistossa on ripaus antiikkisia elementtejä, jotka yhdessä etnisten kuvioiden kanssa luovat harmonisen kokonaisuuden.

- Luonnonmateriaaleista tehdyt seinät ja lattiat ovat yleistymässä. Muun muassa korkkia ja lastulevyä käytetään nykyään monipuolisesti uusilla tavoilla. Urbanity-mallistomme on täynnä suomalaisten suosimia luonnollisia sävyjä ja luonnon elementtejä esimerkiksi savea ja terrakottaa hyödynnetään nyt koristeellisissa yksityiskohdissa, Riikka Leskinen luonnehtii Urbanity-mallistoa.

- Luonnonlehtiä isoina printteinä ja vedenväriä sisältäviä Urbanity-mallisto tuo palan trooppista viidakkoa suomalaisten syyskotiin, ja malliston elementtejä on helppoa yhdistää skandinaavisen pelkistettyyn ja vaaleaan sisustukseen, Niina Ahonen täydentää.

Syksyisen tummaa tunnelmaa välittää Dark Deco -mallisto, jossa ylelliset materiaalit silkki, sametti ja kynttilän valossa kimaltava kristalli tuovat ripauksen luksusta kotiin. Metalliompeleet varmistavat, että yksityiskohdat huomataan.

JYSKin syysmalliston tuotteet saatavilla ketjun myymälöistä kautta maan elokuun viimeiseltä viikolta alkaen.

Lähteet

JYSKin teettämä M3 Research – M3 Panelin -tutkimus, johon osallistui 1000 suomalaista vastaajaa iältään 18­­–70-vuotta. Tutkimus toteutettiin aikavälillä 19.6.-26.6.2017.

Lisätiedot

Tuotetiedot, tuotelainat ja pressikuvat
JYSK Suomi, Sales & Marketing Manager Riikka Leskinen, p. 0400 719924

Blogiyhteistyöt
Akvamariini Porter Novelli, Viestintäkonsultti Emma Rantanen, p. 09 241 0072

Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/jyskmedia

Aiheet


JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 500 myymälää ja 21 000 työntekijää 48 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaja on tanskalainen liikemies Lars Larsen, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 27 miljardia Tanskan kruunua. JYSKin liikevaihto on 23,2 miljardia Tanskan kruunua.

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3300 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.