Tiedote -

KappAhl on vuoden 2016 Euroviisujen valtakunnallinen yhteistyökumppani

Eurovision-laulukilpailut järjestetään tänä vuonna Tukholmassa. KappAhl on 14. toukokuuta huipentuvan kisan virallinen yhteistyökumppani.

– Teemme kaikkemme tukeaksemme tätä suosittua kansanjuhlaa, KappAhlin markkinointijohtaja Joakim Holmstrand kertoo.

KappAhl on mukana monissa erilaisissa euroviisujuhlallisuuksissa ennen maailman suurinta laulukilpailua ja sen aikana.

  • Ennen kisaa lukuisat Eurovision-tähdet esiintyvät KappAhlin Backstage by KappAhl ‑verkkolähetyksissä. Esitykset ovat katsottavissa 5. toukokuuta alkaen aina finaaliin saakka. Katsojat pääsevät kuulemaan Herreyn veljesten, Sanna Nielsenin, Shirley Clampin ja muiden artistien muistoja ja iskelmäkokemuksia ja tutustumaan Euroopan suurimman TV-show’n kulisseihin.
  • Viikon mittaisten euroviisujuhlallisuuksien aikana KappAhl jakaa 18.000 kappaletta kilpailun fuksianpunaisessa teemavärissä hehkuvaa vaateripustinta. Niitä käytetään kilpailussa ja oheistapahtumissa, esimerkiksi valtuutettujen Eurovision-jäsenten virallisissa juhlapaikoissa Slottsbronilla.
  • Tukholman Kungsträdgårdenin euroviisukylässä kävijät voivat vierailla KappAhlin teltassa ja tehdä vaikkapa oman musiikkivideon, valokuvauttaa itsensä aidossa viisumiljöössä ja voittaa liput kisoihin.
  • KappAhlissa on myynnissä euroviisuja varten suunniteltu juhlamallisto. Lisäksi myymälöissä on teeman innoittamaa ohjelmaa ja kilpailuja. Sivustolla on myös runsaasti tietoa ja inspiraatiota vuoden laulukilpailusta.

Lisätietoja:


Joakim Holmstrand, markkinointijohtaja. Puh. +46 705 90 84 19.

Sanna Järvinen-Muhonen, markkinointipäällikkö. Puh. 09-8386 300, sanna.jarvinen-muhonen@kappahl.com

Lisätietoja: www.kappahl.fi.

Download file here:: 160504 KappAhl partner Eurovision_fi.pdf

Aiheet

  • Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika

Kategoriat

  • corporate

Eurovision-laulukilpailu on maailman suurin viihdeohjelma. Vuosittaisen laulukilpailun järjestää Euroopan yleisradiounioni (EBU). Ensimmäiset euroviisut pidettiin 24. toukokuuta 1956 Sveitsin Luganossa, ja niihin osallistui seitsemän maata. Sen jälkeen kisat on järjestetty joka vuosi. Osallistujia on nykyään 51 jäsenmaasta.

KappAhl on vuonna 1953 perustettu johtava pohjoismainen muotiketju, jolla on lähes 380 myymälää Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Puolassa sekä oma verkkokauppa.

Liikeideamme on tarjota itse suunnittelemaamme edullista muotia monille ihmisille. Tuotevalikoimastamme neljäsosa on kestävyysmerkitty.

Vuonna 2014/2015 KappAhlin liikevaihto oli noin 4,6 miljardia Ruotsin kruunua ja henkilöstömäärä kahdeksassa maassa noin 4 000. KappAhlin osake on listattu Nasdaq OMX Tukholman pörssissä.

Yhteyshenkilöt

Linda Koskinen

Lehdistön yhteyshenkilö markkinointipäällikkö +358 50 564 6984

Marsaana Communication

Lehdistön yhteyshenkilö Muoti ja lehdistölainat +358 50 566 0325