Blogikirjoitus -

Älykkäämpi arkkitehtuuri lisää luovuutta toimistossa.

Miten saataisiin lisättyä työntekijöiden luovuutta? University of Michiganin tutkijat ovat havainneet, että mitä useammin työntekijöiden välillä on satunnaisia tapaamisia, sitä enemmän syntyy spontaaneja ideoita. Tutkimuksen lähtökohtana on, että työpaikka on jaettu eri vyöhykkeisiin. Mitä useammin työntekijät kulkevat niiden läpi, sitä enemmän luovuus lisääntyy, jopa 20 prosentilla. Google on yritys, jolla on hyviä kokemuksia tästä. Juuri tällaisissa tapaamisissa syntyivät Gmailin ja Google Streetviewin kaltaiset ideat. Google on myös päättänyt, että uudessa, yli 100 000 neliömetrin kokoisessa pääkonttorissa kaikkien työntekijöiden tulee olla enintään kahden ja puolen minuutin kävelymatkan päässä toisistaan. Yhä useampien yritysten ajatukset kulkevat samoja polkuja – avoimien tilojen ja tapaamispaikkojen lisäämisellä ja käytävien kaventamisella pyritään siihen, että eri osastojen työntekijät tapaavat, vaihtavat ideoita ja tekevät yhteistyötä entistä useammin.

 Katso esimerkkejä innovatiivisesta ja luovuutta ruokkivasta työympäristöstä

Linkit

Aiheet

  • Arkkitehtuuri

Kategoriat

  • better at work
  • design
  • työympäristö
  • työhyvinvointi
  • toimistokalusteet
  • sisustaminen
  • kinnarps

Yhteyshenkilöt

Liselott Bergholm-Slotte

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö 0207 561 200