Tiedote -

Aito marmori tuo luksusta Kontio Toive -asuntomessutaloon

Kaksikerroksinen Toive sijaitsee keskellä Mikkelin Kirkonvarkauden messualuetta. Tontilla kasvaa komeita mäntyjä ja sieltä avautuu maisema Saimaan suuren järvenselän suuntaan.

”Rakennuspaikan upea maasto otettiin tarkkaan huomioon taloa suunniteltaessa. Rakennus sijoitettiin siten, että kaksikerroksisen talon yläkerrasta näkyy hyvin Saimaalle. Mutta kyllä alakerran suurista ikkunoistakin järvi pilkottaa puunrunkojen välistä”, sanoo rakennuttaja Tiina Eskelinen? .

Kontio Toiveen suunnittelun lähtökohtana oli kaksi mallistoon kuuluvaa talomallia. Niistä poimittiin alkuideoita, joiden pohjalta Olavi Kujanen Kontiolta suunnitteli Tiina Eskeliselle ja Marko Seppäselle uuden 2020-luvun hirsiarkkitehtuuria olevan uniikin kokonaisuuden, jossa on huomioitu pariskunnan omat toiveet ja tarpeet.

Talosta rakentajapariskunta halusi kahden aikuisen kodin, jonne aikuiset lapset voivat tulla helposti kyläilemään. Koska talo on pääasiassa kahden ihmisen käytössä, ei erillisiä tiloja ja turhia väliseiniä tarvittu.

”Halusimme, että talossa on paljon avaraa tilaa, jossa voidaan oleskella, laittaa ruokaa, syödä ja kokoontua isommallakin porukalla. Makuuhuone on toisessa kerroksessa omassa, yksityisessä rauhassa”, kertovat talon tulevat asukkaat.

Sisustuksen moderniin hirsitaloon suunnittelee sisustussuunnittelija Piia Kalliomäki. Hänen sisustussuunnitelmansa on lähtenyt liikkeelle talon runkomaterialista hirrestä.

”Talon sisätiloissa on paljon kaunista, vaaleaksi kuultokäsiteltyä hirsiseinää. Muu sisustus on suunniteltu siten, että se sopii harmonisesti hirsipintaan. Olen valinnut yhdessä asukkaiden kanssa taloon rauhallisia, moderneja ja hyvin aikaa kestävä materiaaleja sekä kalusteita. Kahden aikuisen kodissa voi olla myös ripaus luksusta. Esimerkiksi kylpyhuonetiloissa on aitoa marmoria”, kertoo Piia Kalliomäki.

Talo rakennetaan asukkaille ValmisKontio-toimituksena eli muuttovalmiiksi rakennettuna. Rakentamisurakka on edennyt kevään aikana suunnitellun aikataulun mukaan. Nyt käynnissä on sisustustyöt sekä terassialueiden ja julkisivujen viimeistely.

Lopulliseen kokonaisuuteen pääsee tutustumaan Mikkeli asuntomessuilla 14.7.-13.8.2017 


Kontio Toive: Kohde 11

Hirsitalo muuttovalmiiksi rakennettuna
Arkkitehti: Olavi Kujanen / Kontiotuote Oy
Sisustussuunnittelu: Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki
Huoneistoala: 125 neliötä
Huoneita: 3 mh + oh
Asukkaat: Tiina Eskelinen ja Marko Seppänen 

Lisätietoja:
Karri Kuisma, Edustaja Mikkeli, 020 770 7599
Petri Hiltula, Design manager 020 770 7906.
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kontio.fi

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • mikkeli
  • saimaa
  • marmori
  • keittiö
  • sisustussuunnittelu
  • sisustus
  • muuttovalmis
  • kontiotuote oy
  • kontio toive
  • kontio living
  • kontio
  • hirsitalo
  • asuntomessut

Kontiotuote Oy on maailman suurin hirsirakennusten valmistaja. Pohjoissuomalaiseen PRT-Forest -konserniin kuuluva Kontiotuote Oy työllistää 224 työntekijää. Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli 45 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli noin 12 prosenttia. Kontio-hirsitaloja toimitetaan yhtiön Pudasjärvellä sijaitsevalta tehtaalta vuosittain 20 maahan. Tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä, Ranska ja Japani. www.kontio.fi

Yhteyshenkilöt

Jonas Lindeman

Lehdistön yhteyshenkilö Kotimaan myynti- ja markkinointijohtaja 020 7707407