Skip to main content

NOCCO lanseeraa uuden talvisen kausimaun yhteistyössä suomalaisten huippukiekkoilijoiden kanssa

Lehdistötiedote   •   Loka 04, 2019 07:28 EEST

NOCCO maistuu tänä talvena mustikalle!

Yksi Suomen parhaista NHL-puolustajista, Rasmus Ristolainen, on kuulunut NOCCO-tiimiin jo vuodesta 2017 saakka. Trion kaksi muuta mahtavaa kiekkosankaria, sekä Kaapo Kakko että Mikko Lehtonen taistelivat Suomen vuoden 2019 MM-voittoon Leijonien riveissä. Kakko loistaa tällä hetkellä NY Rangersien paidassa ja Lehtonen puolestaan Jokerit HC:ssa (KHL-liiga).

NOCCO Winter -tölkkejä tulee Suomeen rajoitettu erä ja tölkkejä löytyy kauppojen hyllyiltä kolme erilaista, jokainen tölkki eri pelaajan nimikirjoituksella varustettuna. Tämän lanseerauksen myötä NOCCO haluaa osoittaa rakkautensa Suomen kansallisurheilua, jääkiekkoa, kohtaan.

  • -Olemme erittäin ylpeitä ja innoissamme tästä lanseerauksesta ja yhteistyökumppanuudesta näiden upeiden jääkiekkotähtien kanssa. Jääkiekko on aina ollut yksi NOCCOn sydäntä lähimpänä olevista lajeista ja nyt haluammekin itse kunnioittaa lajia ja tuoda jääkiekkomaailmaan jotain ihan uutta. Tölkin ulkonäkö sekä juoman maku ovat aivan omaa luokkaansa, joten olemme varmoja siitä, että tämä on suomalaisten uusi suosikki niin kiekkokaukaloissa kuin niiden ulkopuolella, sanoo Johanna Hermans, NOCCO Finlandin Brand manager.

NOCCO Winter Edition Blueberry on hiilihapotettu ja sisältää BCAA-aminohappoja (3000 mg), vihreä tee -uutetta, kofeiinia sekä kuutta eri vitamiinia. Kuten kaikki NOCCO-juomat, myös uutuusmaku on täysin sokeriton ja sopii erityisesti käytettäväksi ennen treeniä tai sen aikana. Because every game counts!

Kaapo Kakon, Rasmus Ristolaisen ja Mikko Lehtosen nimikirjoituksilla varustetut NOCCO Winter -juomat ovat rajoitetun ajan saatavilla R-kioskeilta, K-kaupoista sekä kuntosaleilta kautta maan. Suositushinta tuotteelle on 2,95 €.

Lisätiedot:

Mikael Lindgren, Communications Manager, NOCCO
E-mail: mikael.lindgren@barebells.se, puh: +46 768 798 513

Johanna Hermans, Brand Manager, NOCCO
E-mail: johanna.hermans@nocco.fi, puh. +358 40 154 5549

NOCCO on funktionaalinen virvoitusjuoma, jossa yhdistyvät hyvä maku, sokerittomuus sekä funktionaaliset raaka-aineet. Tuotteen taustalla on ruotsalainen yritys No Carbs Company, joka lanseerasi ensimmäisen tuotteensa joulukuussa 2014 Ruotsissa ja on sittemmin laajentanut toimintaansa 31 eri markkinoille. Are you NOCCO enough?

NOCCOa maahantuo Lejos, suomalainen perheyritys, joka on jo lähes sadan vuoden ajan tuonut maapallon parhaita paikallisherkkuja kaikkien suomalaisten ulottuville. Vuonna 1936 Lejos toi Brasiliasta 26 miljoonaa kiloa kahvia, 1949 saatiin kauppoihin ensimmäisten appelsiinien mukana makeaa tropiikin auringonpaistetta. Ilman ahkeraa tuontitoimintaa iso osa maapallon tarjoamista herkuista menisi suomalaisilta sivu suun. Jatkuva kehitys on olennainen osa Lejoksen toimintaa. Lejoksen tuotemerkkejä Suomessa ovat mm. Ella's Kitchen, John West, Dole, Sunsweet, Sun-Maid, Vitamin Well ja Van Houten. Lisätietoa www.lejos.fi

Liitetiedostot

PDF-tiedosto

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.