Tiedote -

Black Door palaa Iso Roballe!

Viimeiset puolitoista vuotta Helsingin Kaisaniemessä toiminut legendaarinen ravintola Black Door palaa kotiin! Iso Roobertinkadulla aiemmin vuosia toiminut ravintola siirtyi Iso Roban remontin vuoksi evakkoon Kaisaniemeen, mutta nyt se pääsee vihdoin palaamaan takaisin kotikulmilleen.

Uutta Black Dooria laitetaan parhaillaan pystyyn Iso Roobertinkadulla ja ovet päästään avaamaan tammikuun alussa. ”Iso Roba 1 taloyhtiön suuren remontin kautta meille avautui mahdollisuus päivittää Black Doorin miljöötä toimivammaksi ja tämän hetken asiakkaan vaatimusten mukaiseksi, kuitenkaan unohtamatta pitkää ja menestynyttä historiaa. Aito Black Doorin henki elää myös uudessa miljöössä ja tutut kasvot tiskin takana varmistavat ammattimaisen palvelun aivan kuten ennenkin. Paluu uudistettuun tilaan samaan aikaan kun Iso Roobertinkatu on saatu näyttävään kuntoon, on kuin lottovoitto meille”, iloitsee Momentin Restaurantsin Business Lead Kirsi Kankaanpää.

Olutsalonki Black Door avasi ovensa Iso Roobertinkatu 1:ssä vuonna 1992 yhtenä ensimmäisistä yhä toimivista laadukkaista olutravintoloista.
Alkuaikoina Black Doorissa sai nautiskella oluita ravintolan ensimmäisen omistajan Marja-Leena Kosken valitseman klassisen musiikin tunnelmissa. Nykyisin musiikki on vaihtunut populaarisempaan suuntaan ja tarjolla on myös elävää musiikkia.
Nykyiselle omistajalle, Momentin Restaurants Oy:lle, Black Door siirtyi vuonna 2001.

Lisätiedot:

Kirsi Kankaanpää
kirsi.kankaanpaa@momentinrestaurants.com
Puh. +358 40 507 1170

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • momentin restaurants
  • momentin group

Momentin Group on suomalaisomisteinen monialayritys, jonka toimialoihin kuuluvat laadukkaiden alkoholijuomien maahantuonti ja myynti, ravintolatoiminta, pienpanimotoiminta, sekä vientitoiminta ja tuotekehitys. Edustamillamme tuotteilla ja palveluilla tuomme lisäarvoa elämän hetkiin. Hetkiin, joihin halutaan jotain, joka nostaa arjen hieman sitä normaalia ylemmäksi, juhlia kruunaamaan, tai onnistumista alleviivaamaan. www.momentingroup.com