Tiedote -

Servaali ja RPS Brewing aloittavat yhteistyön

Maahantuontiyritys Servaali Oy ja kuopiolainen indiepanimo RPS Brewing aloittavat yhteistyön. Yhteistyön myötä Servaali Oy toimii RPS:n tuotteiden jakelijana valtakunnallisesti ravintoloissa, vähittäiskaupoissa sekä Alkossa. Servaali aloittaa RPS Brewing tuotteiden jakelun marraskuun puolessa välissä.

Servaali Oy on innoissaan uudesta yhteistyökumppanuudesta ja vasta aloittaneen panimon ammattimaisuudesta. RPS Brewing on vakuuttanut osaamisellaan yhden Suomen suurimmista alkoholimaahantuojista: ”He ovat onnistuneet luomaan mielenkiintoisen ja kokonaisvaltaisen paketin. Tätä ilosanomaa on hienoa lähteä levittämään Suomen markkinoille”, hehkuttaa Servaalin Business Unit Lead Erkka Schönberg.

Myös RPS Brewing odottaa innoissaan yhteistyötä Servaalin kanssa. ”Olemme erittäin iloisia ja otettuja yhteistyöstä Servaalin kanssa. Tämä mahdollistaa meidän keskittymisen omaan ydinosaamiseen, eli parhaiden mahdollisten oluiden panemiseen ja voimme luottaa, että Servaalin ammattitaitoinen organisaatio saa sen läpi Suomen oluen ystävien huulille", kommentoi RPS Brewing Oy:n toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen.

RPS Brewing on kuopiolainen, keväällä 2017 toimintansa aloittanut indiepanimo. Kirjaimet RPS tulevat sanoista Rock, Paper and Scissors eli kivi, paperi ja sakset. Panimon takaa löytyy ammattitaitoa niin juomanvalmistuksesta kuin ravintola-alaltakin. Panimomestarina toimii Aki Railanmaa yli 15 vuoden monipuolisella juomanvalmistuskokemuksella. Mukana ovat myös Ravintola Maljan ravintoloitsijat Janne Seppälä ja Petteri Pirhonen sekä Tahkon Ukko hotelli-ravintolan Samuli Huuhtanen.

Panimo valmistaa tällä hetkellä kolmea eri olutta, Rock - kuivahumaloitu lager, Paper - rukiinen red ale sekä Scissors - verigreipillä maustettu Indie Pale Ale.

Nyt alkava yhteistyö Servaali Oy:n kanssa avaa mahdollisuudet Suomen markkinoiden valloitukseen.

Yhteinen peli on alkanut. #tastethegame

Lisätiedot:

Erkka Schönberg, Servaali Oy erkka.schonberg@servaali.com

Samuli Huuhtanen, RPS Brewing samuli@rpsbrewing.fi

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • momentin group
  • servaali

Momentin Group on suomalaisomisteinen monialayritys, jonka toimialoihin kuuluvat laadukkaiden alkoholijuomien maahantuonti ja myynti, ravintolatoiminta, pienpanimotoiminta, sekä vientitoiminta ja tuotekehitys. Edustamillamme tuotteilla ja palveluilla tuomme lisäarvoa elämän hetkiin. Hetkiin, joihin halutaan jotain, joka nostaa arjen hieman sitä normaalia ylemmäksi, juhlia kruunaamaan, tai onnistumista alleviivaamaan. www.momentingroup.com

Konsernin omistama Servaali International on markkinoiden johtavia alkoholituotteiden maahantuojia Suomessa ja Baltian maissa. Yrityksen tuotevalikoima koostuu laadukkaista oluista, siidereistä, viineistä ja vahvoista alkoholituotteista sekä virvoitusjuomista. Vuonna 2017 Servaali Internationalin myynnin arvioidaan ylittävän 20 miljoonaa litraa. Yritys toimii Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Ruotsin markkinoilla. www.servaali.com