Tiedote -

Servaali Oy aloittaa yhteistyön espanjalaisen huippupanimo Nomada Brewingin kanssa

Maahantuontiyritys Servaali Oy:n olutvalikoima saa mielenkiintoisen tulokkaan, kun Nomada Brewing yhteistyö alkaa vuoden 2017 lopulla. Alkujaan kiertolaispanimona aloittanut Nomada Brewing on saavuttanut lyhyessä ajassa kunnioitettavan statuksen olutpiireissä. Vuoden 2017 alussa aloillensa asettunut panimo löi hynttyyt yhteen panimojätti Mahou San Miguelin kanssa. Yhteistyö Espanjan suurimman oluttoimijan kanssa mahdollistaa täydelliset puitteet oluiden valmistukseen Lleidassa, koillis-Espanjassa.

Nomada Brewing panimon priimusmoottori Sami Claret sekä aisaparinsa Javier Aldea tuottavat hienoja oluita eikä luovuudessakaan säästellä. Äitinsä puolelta suomalaistaustaisella Samilla on myös vahva side Suomeen. Valikoimasta löytyy esimerkiksi täysin suomeksi nimetty vadelma sour ale, Revontulet. Panimon tyyliin kuuluu oluiden maustaminen suhteellisen ronskilla kädellä ja raaka-aineina käytetään paljon mm. hedelmiä, marjoja sekä yrttejä.

Nomadan huikeasta tasosta osoituksena on lukuisat palkinnot muun muassa Yhdysvalloista. Lisäksi vankkumaton RateBeer-sivusto pisteyttää Nomadan Papaya Rye Double IPAn koko Espanjan parhaana oluena. Servaalilla ollaankin hyvin innoissaan uudesta yhteistyöstä. ”Nomada on todella mieluisa lisä valikoimaamme ja oluiden laatu sekä laaja kirjo on hämmästyttävän korkea. Aloitamme hillitysti vain kolmella oluella, mutta pitkin ensi vuotta pyritään tuomaan Suomeen useampiakin tuotteita, sillä vaihtoehtoja kyllä riittää”, iloitsee Servaalin Brand Development Lead Juho Koivula. Nomadalla on myös kunnianhimoisena tavoitteena, että iso osa valikoimasta olisi tulevaisuudessa gluteenittomia. Tällä hetkellä Nomadan ”flagship” IPA Petricor on jo saatavilla gluteenittomana versiona.

Nomadan gluteenitonta IPAa, Revontulet vadelma souria sekä Espanjan parhaaksi arvioitua Papaya Rye Double IPAa pääsee maistamaan jo tällä hetkellä Kalaravintoloina tunnetuista ravintoloista pääkaupunkiseudulla.

Nomadan tuotteita on toistaiseksi saatavilla vain ravintolamyynnissä.

Lisätiedot:

Erkka Schönberg, Business Unit Lead, Servaali Oy

erkka.schonberg@servaali.com

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • servaali
  • momentin restaurants
  • momentin group

Momentin Group on suomalaisomisteinen monialayritys, jonka toimialoihin kuuluvat laadukkaiden alkoholijuomien maahantuonti ja myynti, ravintolatoiminta, pienpanimotoiminta, sekä vientitoiminta ja tuotekehitys. Edustamillamme tuotteilla ja palveluilla tuomme lisäarvoa elämän hetkiin. Hetkiin, joihin halutaan jotain, joka nostaa arjen hieman sitä normaalia ylemmäksi, juhlia kruunaamaan, tai onnistumista alleviivaamaan. www.momentingroup.com

Konsernin omistama Servaali International on markkinoiden johtavia alkoholituotteiden maahantuojia Suomessa ja Baltian maissa. Yrityksen tuotevalikoima koostuu laadukkaista oluista, siidereistä, viineistä ja vahvoista alkoholituotteista sekä virvoitusjuomista. Vuonna 2017 Servaali Internationalin myynnin arvioidaan ylittävän 20 miljoonaa litraa. Yritys toimii Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Ruotsin markkinoilla. www.servaali.com