Ohita

Blogikirjoitus -

Ehkäistäänkö viestinnällä syrjäytyminen?

Jos ei ole elänyt täydellisessä mediapimennossa, on varmasti huomannut, että syrjäytyneistä nuorista on kirjoitettu viimeaikoina paljon. Syrjäytyminen on vahvasti politisoitu ja erityisesti oikeiston ja vasemmiston näkemykset ovat vahvasti riidelleet mediassa.

Presidentti Niinistön työryhmän yksi tavoitteista onnistui yli odotusten: saada aikaan keskustelua.

Samaan höyryyn sain kunnian päästä pitämään työpajaa syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Olin jo kauan ennen mediamelua lupautunut tekemään vapaaehtoistyötä ja tuomaan oman osaamiseni ja mallin nuorten käyttöön. Puhuimme henkilökohtaisen viestinnän merkityksestä ja pohdimme yhdessä viestinnän olemusta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kerroin myös omasta työstäni viestinnän ammattilaisena.

Puolen päivän konsulttipuheilla ei vielä ihmeitä saada nuoren elämässä aikaan. Silti tuntuu, että olen tehnyt vuoden tärkeimmän työn. Huomasin, että ongelma ei suinkaan ole se, että nuoret olisivat aktiivisesti työntämässä itsensä yhteiskunnan äärilaidoille, vaan se, että suunta kohti oman yhteiskunnan keskiötä puuttuu. Suurin osa ei tiedä, mitä osaa, tai eivät uskalla asettaa tavoitteita, jotta eivät joutuisi pettymään. Uskallan sanoa tämän suureen ääneen, sillä ymmärsin, että älystä tai lahjoista ei ole syrjäytyminen kiinni.

Kävimme nuorten kanssa läpi viestinnän perusolemusta ja hämmästyin tuloksista, joita eivät aina edes viestinnän ammattilaiset saa keskenään kasaan. Nuoret ymmärsivät, että seuraaminen ja osallistuminen on tärkeää, vaikka vain kuuntelisikin. Tätä ei aina alan osaajatkaan ymmärrä.

Samalla kun kävin läpi henkilökohtaisen vaikutuksen tekemistä uusiin ihmisiin, ymmärsin, että tätä muistutusta ei olisi pahitteeksi tehdä myöskään asiakastyönä tehtävissä koulutuksissa tai työpajoissa: Muista kätellä, hymyillä ja olla kiinnostunut muista samalla muistaen, miksi olet itse paikalla.

Aion jatkossakin ottaa osaa syrjäytymiskeskusteluun. Nyt hieman paremmalla perspektiivillä. Aion myös jatkaa työtä nuorten ja muiden viestintävalmiuksien ja -taitojen parantamiseksi ja lisäämiseksi. Osallistukaa tekin!

Viestinnän työpaja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille järjestettiin Helsingin Diakonissalaitoksen pyynnöstä. Vapaaehtoistyöstä kertoo lisää vapaaehtoiskoordinaattori Annina Hirvonen, 050 570 8073, annina.hirvonen@hdl.fi.

Blogin on kirjoittanut Lasse Pipinen. Lasse toimii viestintäkonsulttina ja konsulttitiimin esimiehenä Viestintätoimisto Deskissä.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Press Officer on Duty

Press Officer on Duty

Lehdistön yhteyshenkilö Lehdistökyselyt
Sofia Thorngren

Sofia Thorngren

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Marketing Communications

Uutishuone on organisaatiosi näyteikkuna

Mynewsdesk on Pohjoismaiden johtava viestinnän ja sisältömarkkinoinnin alusta, jota käyttää noin 5000 yritystä ja 77 000 käyttäjää päivittäin. Pilvipalveluihin perustuvat ratkaisumme sisältävät mediaseurannan, uutishuoneet ja tiedotteiden digitaalisen jakelun sekä PR-tulosten analysoinnin. Vuonna 2003 Tukholmassa perustettu Mynewsdesk on osa norjalaista mediayhtiötä, NHST Media Group AS.