Tiedote -

Goodman avaa ovensa 30.10.

Kauppakeskus Goodman avataan torstaina 30.10. Hämeenlinnassa. Avajaisia juhlitaan koko viikonlopun ja paikalle odotetaan 80.000 asiakasta.

Ainutlaatuinen moottoritien päälle toteutettu Kauppakeskus Goodman on Hämeenlinnan maamerkki ja monipuolinen ostospaikka. Trendikäs ja rento hämeenlinnalaisten oma olohuone kätkee sisälleen runsaan kattauksen muodin ja vapaa-ajan liikkeitä, tavarataloja, pikkuliikkeitä sekä lukuisia viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita.

- Kauppakeskuksen noin 95 prosentin täyttöaste tässä taloustilanteessa on hyvä, mutta mahdollistaa vielä uusien toimijoidenkin tulon pian avauksen jälkeen, toteaa kiinteistön omistaja, Kevan rakennuspäällikkö Matti Heino.

- Kauppakeskuksen alta menee vuorokaudessa noin 27.000 autoa, joissa kaikissa on potentiaalisia asiakkaita, kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro toteaa.

NCC aloitti Goodmanin kehittämisen yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa yli kymmenen vuotta sitten, ja sen rakentaminen aloitettiin keväällä 2012. NCC Property Development on vastannut keskuksen kehittämisestä ja liiketilojen vuokrauksesta, NCC Rakennus on toteuttanut kohteen. 

- Kolmessa vuodessa on Hämeenlinnan keskustaan noussut kokonaan uusi kortteli, joka yhdistää aiemmin moottoritien erottamat kaupungin osat. Kauppakeskuksen lisäksi on rakennettu kolme asuintaloa ja tonttimaata on vielä kahdelle, NCC:n projektinjohtaja Markus Salmela kertoo.

Lisätietoa:
NCC Property Development Oy, projektijohtaja Markus Salmela, p. 010 507 5665.

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • hämeenlinna
  • kauppakeskus
  • ncc

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2013 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä. www.ncc.fi

Yhteyshenkilöt

Merja Alastalo

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Communications +358503165887