Ohita

Tiedote -

Turengin jäätelötehdas juhlii 50 vuottaan suomalaisen jäätelöosaamisen kotina

Suomalaisten jäätelöhulluus pitää tehtaan tänä päivänä käynnissä lähes ympäri vuoden. "Meillä on Suomen parhaat jäätelötaitajat töissä", kiittelee liiketoimintajohtaja Johanna Sewón-Kievari.

Suomalaiset ovat saaneet suosikkiherkkuaan jäätelöä samalta tehtaalta Turengista, Hämeenlinnan kupeesta, nyt jo puolen vuosisadan ajan. Tehdas valmistui vuonna 1962 vastaamaan jäätelönkulutuksen huimaan kasvuun ja jo vuonna 1965 sitä laajennettiin yli kaksinkertaiseksi.

– Turengissa on pitkät perinteet, ammattitaitoa, omistautumista ja mahtava porukka. Pitkäaikaisimmat työntekijämme ovat olleet meillä töissä jo yli 30 vuotta. Kiitos Turengin jäätelötehtaan menestyksestä kuuluukin tehtaan työntekijöille, kertoo Suomen Nestlén jäätelöiden liiketoimintajohtaja Johanna Sewón-Kievari.

Turengin tehtaalla työskentelee 140–250 henkilöä vuodenajasta riippuen. Koneet ovat lyhyttä vuodenvaihteen taukoa lukuun ottamatta käynnissä ympäri vuoden. Lähes kaikki Suomen Nestlén myymät jäätelöt valmistetaan Turengin tehtaalla.

Innovaatioita ja suomalaisia makuja

Merkittävä osa juhlavuottaan viettävän Turengin jäätelötehtaan toimintaa on myös tuotekehitys. Tehtaan linjastoja pitkin kulkevat esimerkiksi sellaiset klassikkoherkut kuin Pingviini-tuutti, Eskimo, Classic ja Puffet. Myös Aino-jäätelösarja on ollut menestystarina jonka maut on tehty suomalaiseen suuhun sopiviksi. Merkiksi kotimaisuudesta tuotteiden kylkeä komistaa Avainlippu-tunnus.

–      Valmistamme Turengin tehtaalla jäätelöä ennen kaikkea suomalaiseen makuun ja suomalaisten iloksi. Pidämme hyvin tärkeänä sitä, että kotimainen jäätelöosaaminen ja -valmistus on säilynyt Turengissa ja sitä haluamme vaalia jatkossakin, Sewón-Kievari iloitsee.

–      Aino-jäätelöperhe on yksi Turengin ylpeydenaihe, samoin suomalainen innovaatio, laktoositon jäätelö. Ensimmäinen laktoositon jäätelö, Vanilja-kotipakkaus, valmistettiin Turengissa vuonna 2006 ja siitä lähtien on laktoosittoman jäätelön kysyntä kasvanut, jatkaa Sewón-Kievari.

Tehtaan juhlavuosi näkyy myös uutuustuotteissa. Tehtaan rinnalla syntymäpäiviään viettävillä Eskimoilla voi herkutella tänä vuonna Kolmoset-monipakkauksella, josta paljastuu 15 kappaletta vähälaktoosisia Vanilja-, Vadelma- ja Banaani-Eskimoita.

Lisätietoja: Liiketoimintajohtaja Johanna Sewón-Kievari, Suomen Nestlé, jäätelöt, johanna.sewon-kievari@fi.nestle.com tai p. 040 506 3635

Aiheet

Kategoriat


Nestléstä

Nestlé on maailman johtava ravitsemukseen, terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvä yritys, jonka maailmanlaajuinen liikevaihto on noin 70 miljardia euroa. Nestlé työllistää yli 328 000 ihmistä 461 tehtaalla ja toimistoissaan ympäri maailman. Suomessa työskentelee noin 450 elintarvikealan ammattilaista tehtaillamme Turussa, Turengissa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa. Nestléllä on vahva valikoima ruoka- ja juomabrändejä, kuten lastenruoat, kahvi, murot, jäätelö, lemmikkituotteet ja makeiset. Nestlé Tanska, Suomi, Norja ja Ruotsi toimivat yhdessä toiminnallisena yksikkönä, Nestlé Nordenina, joka työllistää noin 1 700 ihmistä ja jonka liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa.  

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.