Tiedote -

Asiantuntijat: Nastarenkaiden rajoittaminen edellyttäisi kelien ennakointia ja vauhdin hidastamista

Suunnitelma lisätä merkittävästi kitkarenkailla ajamista pääkaupunkiseudulla vaatisi koko ajokulttuurin muuttumista ennakoivammaksi, sanovat liikenneturvallisuuden asiantuntijat. Tutkimusten mukaan kitkarenkailla ajavat eivät kuitenkaan tunnista liukkautta ja hidasta vauhtia.

Keväällä alkanut keskustelu nastarenkaiden rajoittamisesta pääkaupunkiseudun liikenteessä on saanut liikenneturvallisuuden asiantuntijat varpailleen. Nasta-tutkimusohjelma suosittelee kitkarenkailla ajavien osuuden nostamista puoleen pääkaupunkiseudun liikenteessä. Tutkimusohjelman mukaan liikenneturvallisuus ei merkittävästi vaarantuisi. Liikenneturvallisuuden asiantuntija on eri mieltä.

– Ehdotus perustuu olettamukseen, että vain peltikolarit lisääntyisivät hieman. Jos kitkarenkaiden käyttö lisääntyisi Helsingin lisäksi muuallakin Suomessa, henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia sattuisi jopa useita satoja enemmän, sanoo liikenneturvallisuustutkimukseen erikoistunut konsultti Mikko Malmivuo.

Malmivuon mukaan kitkarenkaisiin siirtyminen edellyttäisi koko ajokulttuurin muuttumista ennakoivammaksi: kuljettajan tulisi aktiivisesti seurata tiesääennusteita, käyttää ennakoivaa ajotapaa ja muistaa turvavälit. Kaikki jo autokoulussa opittuja asioita, mutta mitkä usein teillä unohtuvat.

– Tutkimusten mukaan kitkarenkailla ajavat eivät sopeuta juurikaan ajonopeuttaan, vaan ajonopeudet pysyvät lähes samalla tasolla kuin nastarenkailla. Tämä yhdistettynä siihen, että kuljettajat tunnistavat huonosti kelin liukkauden heikentää liikenneturvallisuutta, Malmivuo jatkaa.

Uudellamaalla joka viides onnettomuus jääkelillä

Kitkarenkaat ovat parhaimmillaan 15 asteen pakkasilla runsaassa lumessa. Uudellamaalla joka viides henkilövahinkoon johtanut onnettomuus tapahtuu kuitenkin jääkelillä. Tutkimusten mukaan jäisellä kelillä nastarenkaat vähentävät onnettomuuksia toistakymmentä prosenttia.

– Nastarenkaat tasaavat sääolosuhteita ja etenkin eteläisessä Suomessa kelit vaihtelevat paljon. Jokaisella tulisi ehdottomasti olla vapaus valita autoonsa itselle sopiva rengastyyppi, sanoo laatujohtaja Teppo Huovila Nokian Renkailta.

Myös jalankulkijat vaarassa

Jalankulkijoiden onnettomuudet suojateillä voisivat nastarenkaiden vähenemisen takia lisääntyä. Tästä on kokemusta muun muassa Japanin Sapporossa, missä nastarenkaiden kieltämisen jälkeen jalankulkijoiden liukastumiset yli kaksinkertaistuivat.
– Nastat karhentavat jäistä tienpintaa, ja ehkäisevät näin myös jalankulkijoiden liukastumisia suojateillä. Karhentamattomalla tiellä myös auton jarrutusmatka on pidempi, Nokian Renkaiden Huovila havainnollistaa.

Nastarenkaat vaikuttavat myös kesäliikenteessä

Nastarenkaiden väheneminen Suomen teillä tuntuisi myös kesäliikenteen turvallisuudessa. Sateen kastelema asfaltti voi muuttua renkaan alla liukkaammaksi, kun nastat eivät karhenna tienpintaa enää niin paljoa. Lisäksi kitkarenkailla ajettaisiin väistämättä enemmän myös kesäaikaan, mikä lisäisi onnettomuusriskiä kesäteillä.

– Henkilökohtaisesti pelkään liikenneturvallisuuden kaikkiaan heikkenevän. Toki, jos pystytään osoittamaan, että ilmanlaadun paranemisen seurauksena pelastetaan useampia ihmishenkiä, kuin mitä liikenneonnettomuuksissa menetetään, voidaan puhua turvallisesta vaihtoehdosta, Malmivuo sanoo.

Lisätietoja:

Mikko Malmivuo
Konsultti
Innomikko Oy
mikko.malmivuo@innomikko.fi
Puh. 050 570 6065

Teppo Huovila
Laatujohtaja
Nokian Renkaat Oyj
Puh. +358 10 401 7701
teppo.huovila@nokiantyres.com
www.nokianrenkaat.fi

Lisää aiheesta:

Turvallisempaa ja vihreämpää liikkumista:
www.nokianrenkaat.fi/katupoly

Nastalliset vai nastattomat talviteille?
www.nokianrenkaat.fi/talvirengasvalitsin

Talviajokoulu ohjaa ja opastaa:
www.hakkapedia.fi/talviajokoulu

Aiheet

  • Autot ja liikenne

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli noin 1,612 miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 4 000. Nokian Renkaiden osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

www.nokianrenkaat.fi

Yhteyshenkilöt

Teemu Sainio

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä, mediasuhteet 010 401 7296