Tiedote -

Esteettömyydestä yhtä luonnollinen asia kuin tasa-arvosta

Pohjoismaissa ei jätetä ketään ulkopuolelle, ja esteettömyydestä tulee yhtä luonnollinen asia kuin sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Näin uskoo Maria Montefusco, Vammaisalan pohjoismaisen yhteistyöneuvoston projektijohtaja ja sihteeri. Neuvoston tavoitteena on vahvistaa Pohjoismaiden yhteistyötä vammaisia koskevissa asioissa. 

Kaikki alkoi vuonna 2013, jolloin Pohjoismaiden ministerineuvosto perusti Vammaisalan pohjoismaisen yhteistyöneuvoston. Se on Pohjoismaiden yhteistyöelin, joka kiinnittää huomiota vammaisia koskeviin kysymyksiin.

Vuonna 2015 neuvosto otti käyttöön toimintasuunnitelman, jota on arvioitu vuoden aikana. Ulkoiset arvioitsijat olivat tyytyväisiä, ja nyt on selvää, että neuvosto jatkaa toimintaansa vielä viisi vuotta. Pohjoismaiden ministerineuvosto on päättänyt, että sen myötä laaditaan myös uusi toimintasuunnitelma.

Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri, Dagfinn Høybråten, toivoo, että päätöksen myötä näihin kysymyksiin liittyvästä pohjoismaisesta yhteistyöstä tulee entistä tehokkaampaa. Tähän pyritään erityisesti muodostamalla vahvempia suhteita julkisiin viranomaisiin, kansainvälisiin organisaatioihin ja vammaisjärjestöihin.
– Pohjoismaiden on toimittava esikuvana ja täytettävä velvoitteensa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) osalta. Se on julkinen vastuu, jossa ei voida onnistua, jos vammaisjärjestöiltä saatavaa asiantuntemusta ei hyödynnetä, Dagfinn Høybråten sanoo.

Työn koordinointivastuu on neuvoston sihteeri Maria Montefuscolla, joka työskentelee Pohjoismaisessa hyvinvointikeskuksessa.
– Nyt haluamme kehittyä ja ottaa seuraavan askeleen tässä tärkeässä tehtävässä. Uutena tavoitteenamme on muun muassa se, että vammaisten osallistamista ja esteettömyyttä koskevat kysymykset kiinnostavat Pohjoismaissa kaikkia samalla tavoin kuin naisten ja miesten välinen tasa-arvo, Maria Montefusco toteaa.

Ola Balke työskentelee Ruotsin Myndigheten för delaktighetissa (Osallisuusvirasto). Hän on myös yksi Vammaisalan pohjoismaisen yhteistyöneuvoston asiantuntijoista. Ola Balke odottaa, että pohjoismaisessa vammaistyössä tapahtuu vielä suurempia muutoksia ja parannuksia.
– Viime vuosina on tapahtunut paljon, mutta vielä on paljon tekemistä. Vammaisalan pohjoismaisella yhteistyöneuvostolla on tärkeä tehtävä pyrittäessä siihen, että kaikilla Pohjoismaiden kansalaisilla on täysipainoinen osallisuus, hän sanoo.

Synne Lerhol on norjalaisen Unge Funksjonshemmeden pääsihteeri, ja myös hän osallistuu neuvoston työhön. Hänen mielestään on tullut aika pohtia vakavasti vammaisten lasten, nuorten ja nuorten aikuisten tilannetta.
– On tärkeää, että tämä on mukana työn alla olevassa toimintasuunnitelmassa. Kyse on esimerkiksi koulutuksesta, työnteosta ja rajaesteistä. Mukana on myös oltava enemmän nuoria, hän sanoo.

Tietoa uudesta toimintasuunnitelmasta:

  • Voimassa 2018–2022
  • Painopistealueina ihmisoikeudet, kestävä kehitys ja vapaa liikkuminen
  • Koskee eri sektoreita ja toimia, jotka ylettyvät useille asiapolitiikan alueille

Aiheet

  • Ihmisoikeudet

Kategoriat

  • norden
  • funktionshinder
  • nordiskt samarbete
  • välfärd
  • arbetsmarknad
  • socialpolitik

Nordens välfärdscenter (NVC) är en institution under Nordiska ministerrådet inom social- och hälsosektorn.

Yhteyshenkilöt

Jessica Gustafsson

Lehdistön yhteyshenkilö Pressansvarig Finland central +358 (0)20 7410 880