Ohita
20-vuotias Pernod Ricard Finland perää arvostusta myös juomakulttuurille

Uutinen -

20-vuotias Pernod Ricard Finland perää arvostusta myös juomakulttuurille

Suomen toiseksi suurin alkoholiyhtiö Pernod Ricard Finland tuo, markkinoi ja jakelee ulkomaisia alkoholituotteita sekä valmistaa Turussa omia juomia. ”Taloustilanne, Viron yksityistuonti ja venäläisten matkailijoiden vähyys satuttavat kaikkia alalla, mutta silti meillä menee ihan mukavasti”, hymyilee toimitusjohtaja Tarja Uitti.

”Tosin lainsäädännön tukemalla Viron tuonnilla juomakulttuuria ollaan viemässä takaisin suuntaan, joka kauhistuttaa minua sekä ammattilaisena että yksityisenä ihmisenä. Se, että ihmiset alkoivat kiinnostua juoman laadusta enemmän kuin hinnasta ja prosenteista, on nyt ottanut takapakkia”, Uitti hymähtää.

”Alkoholikulttuuria ei kuitenkaan rakenneta lainsäädännöllä, vaan asenteilla – sen tajuamisella, mikä on sopivaa ja miellyttävää. Nuoret ovat tässä mielessä tosi fiksua porukkaa.”

Pernod Ricard Finland on laadukkaan juomakulttuurin edistäjä. Yritys esimerkiksi sponsoroi Vuoden tarjoilija –kilpailua ja kehittää hyvää palvelua kouluttamalla ravintoloiden henkilökuntaa. Kansainväliseen Pernod Ricard Maison -koulutusohjelmaan osallistuu valittuja baarimestareita myös Suomesta.

”Ruokakulttuuria edistetään ja tuetaan säätiöillä ja professuureilla. Olisi luontevaa, että juomakulttuurikin nähtäisiin osana laadukasta elämää. ”

Tämän syksyn aikana Pernod Ricard Finland panostaa muun muassa viskeihin. ”Suomessa on kukoistava viskikulttuuri, ja meillä on luvassa hienoja erikoislaatuja.”

Uitti itse on cocktail-ihmisiä. ”Ne tarjoavat rajattomasti mahdollisuuksia. Kesällä saa ottaa kevyemmin, syksyllä voi hyödyntää kotimaisia marjoja ja talven tullen suosia tuhdimpiakin sekoituksia. Yksi syksyn hiteistä cocktaileissa ovat ruokapuolelta tutut villiyrtit.”

Pernod Ricardilla on yli 200 vuoden historia, Suomessa yhtiö on toiminut 20 vuotta. Kansainvälisessä konsernissa on töissä 19 000 ihmistä, Suomessa 170. ”Pidämme aika matalan profiilin juhlat. Kukkien sijaan toivomme lahjoituksia rahastoon, jolla tuetaan nuorten ravintola-alan ammattilaisten kouluttamista”, kertoo itsekin 20 vuotta talossa viihtynyt Uitti.

(Teksti: Sami Turunen, Kauppalehti Optio 18.9.2014)


Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Tiina Heusala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä, yhteiskuntavastuu 040 7733 453

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki