Ohita
Energiansäästöviikko jo perinteinen osa Pernod Ricard Finlandin vastuullisuustyötä

Uutinen -

Energiansäästöviikko jo perinteinen osa Pernod Ricard Finlandin vastuullisuustyötä

Pernod Ricard Finland nostaa energia-asiat tavallistakin näkyvämmin pöydälle jälleen kuluvalla viikolla 41, jolloin vietetään maanlaajuista Energiansäästöviikkoa. Viikon viisi eri teemaa pääsevät esiin kaikissa yrityksen kolmessa toimipisteessä esimerkiksi viisaasta energiankäytöstä muistuttavin julistein. Vaihtuvat teemat elävät myös intranetissä, mistä löytyy työntekijöille paitsi faktatietoa kustakin osa-alueesta, myös vakavan leikkimielinen tietokilpailu, joka kerää vuosittain merkittävän osanottajajoukon.

"Pernod Ricard -konserni on alkoholialan edelläkävijä yritysvastuuasioissa. Energiansäästöviikoon osallistumiseen meitä inspiroi itse asian lisäksi nimenomaan tapahtuman maanlaajuisuus", toteaa Pernod Ricard Finlanfin toimitusjohtaja Tarja Uitti. "Toimimalla yhtenäisenä, tänä vuonna (jo?) XXX yrityksen joukkona, saamme asialle todellista näkyvyyttä ja pääsemme hiljalleen muuttamaan yksittäisten ihmisten ja kokonaisten organisaatioiden energiankäyttöä."

Pernod Ricard Finland valmistaa, maahantuo, markkinoi, myy ja jakelee noin 400 kotimaista ja kansainvälistä alkoholituotetta. Monimuotoinen toiminta tuo esille myös sen, miten erilaisiin asioihin energiaa yrityksessä kuluu. "Meillä mietitään energiankäyttöä kymmenien tuhansien litrojen vetoisten käymistankkien pesemisestä aina kaksipuoliseen mustavalkotulostamiseen ja kaikkea siltä väliltä", toteaa toimitusjohtaja Uitti.



Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Tiina Heusala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä, yhteiskuntavastuu 040 7733 453

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki