Tiedote -

Paikannus tukee hoivaa – helpotusta arkeen ja turvaa liikkumiseen

Teknologiaratkaisut tuovat niin yksityiselle kuin julkiselle hoivasektorille kustannussäästöä ja arjen helpotusta sekä käyttäjilleen turvaa ja parempaa arkea. Henkilöpaikannuksen kysyntä on kasvanut viime aikoina. Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä PPO-Elektroniikka Oy on kokenut paikannuslaitteiden ja -ratkaisujen asiantuntija jo 90-luvulta lähtien. Monipuolisia paikannusratkaisuja rakentava yritys tuntee hyvin myös henkilöpaikannuksen kiemurat.

– Paikannin on mainio apu senioreille, jotka haluavat turvaa omaan liikkumiseensa. Tähän tarpeeseen sopii paikannin, jossa on hätäpainike ja puheyhteyden saa tarvittaessa perheenjäseneen tai vaikkapa palvelutaloon. Paikannuslaite on myös hyvin tärkeä apuväline muistisairaalle tai esimerkiksi autistinuorelle, jolla on taipumus harhailla ja eksyä, kertoo PPO-Elektroniikan toimitusjohtaja Timo Ohtonen.

Pelkkä paikannuslaite ei riitä – tarvitaan hyvin toimiva palvelu

Laitetoimittajan tulee tuntea käyttäjien tarpeet. Yksi ja sama laite ei käy kaikille. Laitteen käyttöön tarvitaan myös paikannuspalvelu. PPO-Elektroniikka tarjoaa paikantimilleen oman PPO-paikannuspalvelun. - Palvelu toimii omilla tunnuksilla verkkoselaimen välityksellä. Erilaisilla karttapohjilla voidaan paikantaa ja seurata yksittäisiä tai useita kohteita, sanoo Ohtonen.

Paikannin kaulaan, käteen tai kenkään

Paikannuslaitteen voi pujottaa esimerkiksi kaulanauhaan, avaimenperään tai ranteeseen.
- Muistisairauden edetessä mukaan otettavat paikantimet saattavat unohtua kotiin. Pitää olla erilaisia vaihtoehtoja, jotta henkilöllä olisi mahdollisuus turvalliseen liikkumiseen, muistuttaa PPO-Elektroniikan tekninen asiantuntija Kimmo Konttinen. SmartSole-kengänpohjallinen on kehitetty tätä varten. Paikannuslaite on kengänpohjallisessa, joka laitetaan muistisairaan omaan kenkään. Laitteen avulla seuranta on hienotunteista ja huomaamatonta. Kun tietty raja ylittyy, laite lähettää haluttuun numeroon hälytysviestin. - SmartSolen toisen sukupolven versio on parhaillaan testeissä, Konttinen kertoo.


- Meiltä on tulossa hoivapuolelle myös helppokäyttöinen SeeSpeek-videopuhelin, jonka avulla voi keskustella netin yli painamalla vain yhtä nappia. Jos omainen tai hoitaja ei saa henkilöön yhteyttä, kuva- ja puheyhteys avautuu automaattisesti, Konttinen jatkaa. - Myymme myös PPO-verkkokaupassamme kuluttajille soveltuvia
paikannuslaitteita oman PPO-paikannuspalvelun kera (www.ppo-verkkokauppa.fi).

PPO-Elektroniikka Oy:lle sairaalamaailma on tuttu ympäristö, yrityksen kehittämä eristystason valvontajärjestelmä valvoo sähkölaitteiden turvallisuutta Suomen leikkaussaleissa.

 Aikaa ihmisten kohtaamiselle

- Laki asettaa raamit mutta toiminnan pitää olla eettisesti kestävää. Paikannuslaitteet kehittyvät koko ajan ja samalla tulee kehittää laitteen ympärillä olevaan palvelua juuri siihen tavalliseen arkeen, jota hoivapuolella ja seniorikodeissa eletään. Ihmisen tulee olla aina keskiössä, painottaa Ohtonen.

Lisätietoa laitteista ja ratkaisuista

tekninen asiantuntija Kimmo Konttinen 09 566 09215 tai toimitusjohtaja Timo Ohtonen 0400-420393

Kategoriat

  • seespeak-videopuhelin
  • smartsole
  • ppo-paikannuspalvelu
  • hoiva-ala
  • paikannus ja seuranta

PPO-Elektroniikka Oy - 35 vuotta ammattielektroniikkaratkaisuja
Suunnittelemme, valmistamme, maahantuomme ja viemme vaativaa valvontaelektroniikkaa ja rakennamme yksilöllisiä ratkaisuja. Meillä on myös sähköurakointioikeudet (S2).
www.ppo-elektroniikka.fi / www.ppo-verkkokauppa.fi

Yhteyshenkilöt

Tiina Ohtonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja markkinointipäällikkö +358 40 740 0959