Tiedote -

Uutta Suomessa: Paikantava kengänpohjallinen tuo tukea ja turvaa

PPO SmartSole -kengänpohjallinen on kehitetty tukea ja valvontaa tarvitsevien erityisryhmien kuten muistisairaiden liikkumisen seurantaan. PPO Smartsole -paikannuslaite on kengänpohjallisessa, joka laitetaan muistisairaan omaan kenkään. Laitteen avulla seuranta on hienotunteista ja huomaamatonta.

PPO SmartSole tuo uuden ulottuvuuden päälle puettavaan teknologiaan, koska se on käyttäjilleen vain pelkkä kengänpohja. Kun muistisairaus etenee, ei käyttäjä enää kykene huolehtimaan kaulaan tai käteen laitettavasta paikannuslaitteesta, mutta hänellä tulisi edelleen olla mahdollisuus liikkua lähiympäristössä yksin niin halutessaan. Paikantava kengänpohjallinen antaa käyttäjälleen vapautta ja samalla turvallisuutta käyttäjilleen ja helpotusta heitä hoitaville läheisille ja hoitajille. Omatoiminen liikkuminen ulkona, kuten lähikaupassa pistäytyminen ja luonnosta nauttiminen on elämänlaatuun positiivisesti vaikuttaja tekijä.

Kengänpohjalliset myydään aina pareittain. Paikannuslaite on aina oikeassa kengänpohjallisessa, mutta kummatkin pohjalliset on tehty ergonomisesti samanlaisiksi ja tuntuvat jalassa mukavilta. Tämä varmistaa käyttäjälleen miellyttävän tasapainoisen liikkumisen.

Käyttö on yksinkertaista. Tarvitaan vain SmartSole -kengänpohjallinen ja Internet-pohjainen karttasovellus sekä mikä tahansa päätelaite.

SmartSole® palkittu innovaatio – käyttäjäkokemukset positiivisia

Useat alan julkiset ja yksityiset yritykset ovat toimineet Smartsole-pilottina. Arvostettu yhdysvaltalainen senioripalvelujen tuottaja The Jefferson Board for Aging ( JABA) testasi Smartsole -paikanninta asiakkaidensa keskuudessa 600 toimipisteessä ympäri maan.

JABA:n työntekijät kertoivat, Smartsole osoittautui käyttökelpoiseksi ja toimivaksi paikannuslaitteeksi. Käytössä ja kokeilussa on ollut aiemmin monia erilaisia seurantalaitteita, mutta tämä on ensimmäinen, joka laitetaan jalkineeseen. Se sopii erityisen hyvin henkilöille, jotka eivät muista enää ottaa mukaansa erillistä kaulaan tai käteen laitettavaa laitetta.

Smartsole -kengänpohjallispaikantimet palkittiin USA:ssa ”New products and Technology Awards 2015” -kilpailussa vuoden innovatiivisena hoivaratkaisuna.

SmartSole-paikannuslaitteet ovat myynnissä Euroopassa Suomen lisäksi myös Saksassa,Tanskassa (myyty yli 1 000 laitetta), Ruotsissa ja Englannissa. Olemme testanneet laitetta yhteistyökumppaniemme kanssa Suomen olosuhteissa vuodesta 2015 lähtien.

Ovh. Eur 475,- / Suomenkielinen PPO-paikannuspalvelu Eur 29,- (Hinnat sis. alv:n.) Käyttökieli valittavissa mm. ruotsi, englanti, venäjä.

Linkit

Kategoriat

  • paikannus ja seuranta
  • smartsole

PPO-Elektroniikka Oy - 35 vuotta ammattielektroniikkaratkaisuja

Suunnittelemme, valmistamme, maahantuomme ja viemme vaativaa valvontaelektroniikkaa ja rakennamme yksilöllisiä ratkaisuja. Meillä on myös sähköurakointioikeudet (S2).

www.ppo-elektroniikka.fi / www.ppo-verkkokauppa.fi
Olemme mukana SSTY:n Sairaalatekniikan päivillä Hämeenlinnassa 8.-9.2.2017, infopiste 84. 

Yhteyshenkilöt

Tiina Ohtonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja markkinointipäällikkö +358 40 740 0959

Liitetyt tapahtumat