Tiedote -

Yli 8000 nuorta ympäri maailman kävi tutustumassa adeccolaisten työpäivään Experience Work Day -päivän aikana

Maailman johtava henkilöstöpalvelualan yritys Adecco Group piti keskiviikkona 26.4. ensimmäisen Experience Work Day -päivänsä. Yli 8000 nuorta ympäri maailman saivat arvokasta kokemusta 4000 Adecco Groupin ammattilaiselta yli 700 toimistossa, 46 maassa.

Globaali nuorisotyöttömyys kohosi jälleen 71 miljoonaan vuonna 2016. Uranäkymät ovat edelleen nuorten, perheiden ja yhteiskunnan tärkeimpiä huolenaiheita. Samaan aikaan yli 40 % työnantajista sanoo, etteivät he löydä ihmisiä, joilla olisi sopiva osaajaprofiili heidän tarpeisiinsa.

Monille nuorille työuran ensimmäinen ja ratkaisevin haaste on tunnistaa ammatillinen polku, joka sopii parhaiten heidän kykyihinsä ja persoonallisuuteensa. Tässä haasteessa kokemus on ensiarvoisen tärkeää. Vuonna 2016 kolmessatoista maassa tehdyssä Adecco Groupin kyselyssä yli 60 % vastanneista nuorista katsoi työkokemuksen puutteen olevan yhtenä suurimpana esteenä unelmien toteutumiselle. Adecco Group vastaa ongelmaan globaalin Adecco Way to Work ™ -yhteiskuntavastuuohjelmansa avulla. Osana ohjelmaa Adecco Group järjesti 26. huhtikuuta Experience Work Day -päivän, joka avasi yli 700 Adeccon toimiston ovet yli 8000 nuorelle. Osallistujilla oli mahdollisuus päästä kurkistamaan adeccolaisten työpäivään ja kartuttamaan tietämystään erilaisissa työpajoissa ja keskusteluissa.  

Päivän aikana pidettiin lähes 500 työpajaa, jossa tarjottiin uraohjausta, apua työnhakuun sekä hakemusten ja ansioluetteloiden tekemiseen. Alain Dehaze, Adecco Groupin toimitusjohtaja tapasi yli 160 nuorta työnhakijaa Adecco Groupin toimistoissa Isossa-Britanniassa: "Suosittelen, että nuoret etsisivät työkokemusta niin aikaisin kuin mahdollista, jotta he saisivat parhaat mahdollisuudet ja valmiudet joiden päälle rakentaa tulevaisuuttaan. Samaan aikaan meidän – työnantajien, poliitikkojen ja opetusviranomaisten – velvollisuus on luoda ympäristö, joka avaa näitä mahdollisuuksia. Jos edes puolet eiliseen päivään osallistuneista saivat eväitä tulevaa uraansa varten, he osaisivat tehdä parempi valintoja, päästä työmarkkinoille aikaisemmin ja lopulta päästä käsiksi suurempiin ja parempiin asioihin."

Maailmanlaajuinen Experience Work Day -päivä seuraa Adecco Groupin Street Day -päivän jalanjälkiä, joka tuki vuosina 2012–2015 yli 3 miljoonaa nuorta saamaan paremman alun työelämään. Experience Work Day -päivä on osa Adecco Groupin vuonna 2013 alkanutta Way to WorkTM -yhteiskuntavastuuohjelmaa, joka keskittyy nuorisotyöttömyyden ja ammattitaidon puutteen torjumiseen sekä nuorten työuran alkuun auttamiseen. Way to Work -ohjelman myötä Adecco Group tarjoaa nuorille harjoitteluohjelmia (yli 10 700 vuodesta 2015 alkaen), uraohjausta, valmennusta ja mahdollisuuden toimia toimitusjohtajana CEO for One Month -hankkeessa. 

Linkit

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • työllistäminen
  • experience work day
  • way to work

Adecco Finland kuuluu Adecco Groupiin, joka on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adecco Finland Oy on ollut toiminnassa vuodesta 1997. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten liiton auktorisoima yritys. Kauttamme työskentelee päivittäin satoja ammattilaisia eri aloilla ja rekrytoimme ammattilaisia myös suoraan asiakasyrityksiimme. Adeccolla on globaalisti 32 000 työntekijää 5 100:ssä yksikössä yli 60:ssa maassa ympäri maailman. Adecco Group on Fortune 500 -yritys ja sen pääkonttori sijaitsee Zürichissä, Sveitsissä. Adecco AG on rekisteröity Sveitsissä (ISIN: CH0012138605) ja listattu Sveitsin pörssiin SIX (ADEN).

Yhteyshenkilöt

Jukka-Pekka Annala

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja, CEO +358 50 444 4455

Liittyvä sisältö