Ohita
Lähes puolet omakotitaloasujista pelkää vesivahinkoja, mutta varautuu niihin puutteellisesti.
Lähes puolet omakotitaloasujista pelkää vesivahinkoja, mutta varautuu niihin puutteellisesti.

Tiedote -

Tutkimus: lähes puolet omakotitaloasujista pelkää vesivahinkoja, mutta varautuu niihin puutteellisesti

Suomalaisissa kodeissa tapahtuu 100 vesivahinkoa päivässä, ja vuotovahingoista aiheutuvia korvauksia maksetaan yhä enemmän. Viime vuonna summa oli noin 160 miljoonaa euroa (1). Maailman suurin hanavalmistaja GROHE toteutti suomalaisilla omakotitaloasujilla kyselyn, josta kävi ilmi, että suomalaisten varautuminen vesivahinkoihin on perinteistä ja puutteellista. Vakuutuksen lisäksi kannattaisi panostaa myös älykkääseen teknologiaan.

Yhteensä 2,7 miljoonaa suomalaista asuu omakotitaloissa (2). Lähes puolet suomalaisista omakotitaloasujista (46 %) on huolissaan siitä, että heidän kodissaan voisi tapahtua vesivahinko. Vain 16 % vastaajista koki, että vesivahingot eivät huolestuta heitä lainkaan.

– Tiputtavan hanan voi nähdä, mutta putkista aiheutuvia mikrovuotoja ei. Siksi niistä ollaan harvoin huolissaan. Mikrovuodoista aiheutuvat vesivahingot ovat kuitenkin kaikkein haitallisimpia, myös terveydelle vaarallisia, ja niistä tullaan usein tietoisiksi vasta, kun ongelma on edennyt liian pitkälle, GROHEn Suomen maajohtaja Tero Kemppainen kommentoi.

– Etenkin iäkkäämpien omakotitalojen kuntotutkimusten taso on yleisesti ottaen heikko. Käytännössä kuntotutkimus tarkoittaa monesti aistinvaraista havaintoa siitä, että johonkin ilmestyy vettä. Pitäisi olla aktiivinen ja kutsua paikalle ammattilainen, joka tarkistaisi talon säännöllisin väliajoin. Tästä syntyy vaivaa ja kustannuksia, minkä takia moni ei tätä tee, Kemppainen jatkaa.

Tapoja estää vesivahinko tunnetaan, konkreettisissa varautumiskeinoissa petrattavaa

Suomalaisista omakotitaloasujista suuri enemmistö (71 %) kokee, että he tietävät, millä kaikilla eri tavoilla kodeissa voi ehkäistä vesivahinkoja. Yhtä moni (70 %) kertoi varautuneensa vesivahinkojen ehkäisyyn ennakolta.

Kolme suosituinta, eniten käytössä olevaa keinoa kodin suojaamiseen vesivahingoilta ovat vesihanan sulkeminen (74 %), kotivakuutus (71 %) sekä vuotokaukalo (64 %).

– Voisiko olla, että suomalaisille on syntynyt harhakäsitys, jossa oletetaan, että vesivahingon sattuessa vakuutus kattaa ihan kaikki vahingosta syntyvät kustannukset. Vakuutusyhtiö korvaa kyllä varsinaisen vahingon, mutta korjaustyön teettäminen jää usein asiakkaalle, Kemppainen muistuttaa.

Vesivahinkoihin varaudutaan jonkin verran myös älykkään teknologian avulla. Esimerkiksi vesivuotovahteja löytyy noin joka viidennestä omakotitalosta (19 %). Kiinnostusta vuotovahteihin kuitenkin on, sillä moni (40 %) pitää niitä hyvänä keinona ehkäistä vesivahinkoja.

– Saatavilla alkaa olla monenlaisia vesivuotovahteja. Niistä kehittyneimmät ratkaisut ovat sovelluspohjaisia, jotka tunnistavat mikrovuodot sekä seuraavat ja dokumentoivat jatkuvasti talon olosuhteita, kuten kosteutta ja lämpötilaa. Kun tällaisen laitteen asentaa omakotitaloon ja siihen tulee uusia päivityksiä, laitteen äly ja sen keräämä tieto omakotitalosta paranee koko ajan. Tämä tuo turvaa, Kemppainen summaa.

GROHEn vesivahinkokyselyn toteutti Kantar TNS. Kysely toteutettiin 21.–26.9.2018 välisenä aikana ja siihen vastasi yhteensä 504 suomalaista omakotitaloasujaa.

Lisätietoja tutkimuksesta:

GROHEn viestintä- ja markkinointipäällikkö Lotta Fagerlund, charlotta.fagerlund@grohe.com 040 843 3999.

Lähteet:

(1) Finanssiala
(2) Tilastokeskus

Aiheet


Tietoa GROHEsta

GROHE on maailman suurin hanavalmistaja ja maailmanlaajuinen brändi, joka on omistautunut innovatiivisten kylpyhuone- ja keittiöratkaisujen valmistamiseen. Vuosikymmenten ajan GROHE on keskittynyt tärkeisiin yritysarvoihinsa – teknologiaan, laatuun, muotoiluun ja kestävään kehitykseen. Arvot kuvaavat GROHEn omistautumista ja kykyä luoda ennennäkemättömiä vesikokemuksia, jotka takaavat "Pure Freude an Wasser" lupauksen täyttyvän jokaisen käytön kohdalla.

GROHEn tuotteet kantavat ylpeänä "Made in Germany" -merkkiä, joka on jo vuosien ajan vahvistanut kuluttajien luottamusta yritystä kohtaan.

Yhteyshenkilöt

Tiina Gefwert

Tiina Gefwert

Lehdistön yhteyshenkilö LEADER, FINLAND, LIXIL EMENA +358 40 826 0382

GROHE Finland

GROHE on maailman suurin hanavalmistaja ja maailmanlaajuinen brändi, joka on omistautunut innovatiivisten kylpyhuone- ja keittiöratkaisujen valmistamiseen. Vuosikymmenten ajan GROHE on keskittynyt tärkeisiin yritysarvoihinsa – teknologiaan, laatuun, muotoiluun ja kestävyyteen. Arvot kuvaavat GROHEn omistautumista ja kykyä luoda ennennäkemättömiä kokemuksia, jotka takaavat “Pure Freude an Wasser” lupauksen täyttyvän jokaisen käytön kohdalla.

Saksalaisen insinööri-, innovaatio- ja muotoiluosaamisen avulla GROHEn tuotteet kantavat ylpeänä “Made in Germany” -merkkiä, joka on jo vuosien ajan vahvistanut kuluttajien luottamusta yritystä kohtaan. Kaikki GROHEn tehtaat pitävät huolta siitä, että tuotantotekniikka on korkealaatuista ja tarkkaa, mikä toimii laatulupauksena jokaiselle tuotteellemme. Näin voit luottaa, että jokainen GROHEn tuote täyttää kaikista korkeimmat ja vaativimmat laatukriteerit ja -vaatimukset.

Viimeisten 10 vuoden aikana GROHE on voittanut yli 280 muotoilu- ja innovaatiopalkintoa sekä sijoittunut kolmen parhaan joukkoon “Germany’s most sustainable major companies of 2015” -listalla. Monet arkkitehdit ja suunnittelijat arvostavat GROHEn tuotteita, minkä ansiosta useat korkean profiilin hankkeet ovat varustettuja GROHEn tuotteilla.

GROHE
Bulevardi 3 A 33
00120 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa