Tiedote -

Turvan vahva kasvu jatkuu - panostamme henkilökohtaiseen palveluun

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva teki viime vuodelta 5,6 miljoonan euron kokonaistuloksen. Yhtiön vakuutusmaksutulo kasvoi 5,9 prosenttia 107,6 miljoonaan euroon (101,6 m€ / -14). Vahinkosuhteeksi muodostui 78,3 % (76,4 % /-14).

Toiminnan tehokkuutta mittaava yhdistetty kulusuhde ilman laskuperustemuutoksia oli 95,3 % (96,2 % / -14).

Turvan vakuutusmaksutulo on jo pitkään kasvanut reilusti alan keskiarvoa nopeammin. Myös vuonna 2015 esimerkiksi kotivakuutusten osalta maksutulo kasvoi 10,2 prosenttia.

- Kasvatamme markkinaosuuttamme vakaasti. Turvan menestys osoittaa, että keskittyvilläkin vakuutusmarkkinoilla on tilaa pienelle toimijalle, joka valitsee kohderyhmänsä ja keskittyy hyvään palveluun, sanoo Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä.

- Asiakkaat arvostavat edelleen henkilökohtaista palvelua, vaikka se tapahtuisikin modernien verkkokanavien kautta, Metsälä iloitsee.

Vuonna 2015 Turvan sijoitusten nettotuotto käyvin arvoin oli 7,1 miljoonaa euroa. Nettotuotto sitoutuneelle pääomalle oli 3,8 % (5,3 % / -14). Yhtiön vakavaraisuus säilyi erinomaisella tasolla. Vastuunkantokyky parani prosentilla 130 %:in. Turva täyttää selvästi myös uudet, aiempaa merkittävästi tiukemmat, Solvenssi 2-vakavaraisuuskriteerit.

Luvut ovat tilintarkastamattomia ennakkotietoja.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Minna Metsälä, 050 590 1232
talousjohtaja Timo Laukas, 040 553 8395

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • vahinkosuhde
  • tulos
  • vakuutusyhtiö
  • vakuutus
  • vakavaraisuus
  • turva
  • tulostiedote
  • keskinäinen
  • keskinäinen vakuutusyhtiö turva

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on valtakunnallinen keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö. Keskinäisyys tarkoittaa sitä, että asiakkaat eli vakuutuksenottajat omistavat Turvan. Asiakkaille keskinäisyys näkyy kilpailukykyisinä hintoina, alennuksina ja omistaja-asiakasetuina.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on suomalainen yhtiö, jonka palveluvalikoima kattaa kaikki vahinkovakuutukset. Lisäksi välitämme LähiTapiola-ryhmän lakisääteisiä työeläkevakuutuksia sekä vapaaehtoisia henki- ja eläkevakuutuksia. Asiakkaamme ovat pääasiassa kotitalouksia, yhteisöjä ja pk-yrityksiä. Tärkein kohderyhmämme ovat palkansaajaperheet.

Turvan palveluverkosto kattaa koko maan ja vakuutusedustajamme palvelevat joustavasti ja lähellä asiakkaitamme.