Ohita
Nestlé tarjoaa paljon työmahdollisuuksia nuorille tulevina vuosina

Tiedote -

Nestlé tarjoaa paljon työmahdollisuuksia nuorille tulevina vuosina

Nestlé tarjoaa tuhansia nuorten työllistymistä tukevia toimia seuraavan kolmen vuoden aikana. Tavoitteena on tarjota 35 000 työmahdollisuutta vuoteen 2020 mennessä. Niistä lähes puolet on työharjoittelupaikkoja opiskelun loppuvaiheessa oleville, jotta siirtyminen työelämään helpottuisi. Toimiin ryhdytään Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Nämä tavoitteet näkyvät myös Pohjoismaissa. Seuraavan kolmen vuoden aikana pyritään tarjoamaan 150 toistaiseksi voimassa olevaa kokoaikaista työsuhdetta alle 30-vuotiaille ja 380 opintoihin liittyvää harjoittelua ja työmahdollisuutta. Lisäksi jatketaan nuorten työllistymistä ja työelämätaitoja parantavia toimia. Niitä ovat esimerkiksi: CV-klinikat, työvarjostukset, opinnäytteet ja mentoroinnit.

Myös Suomen Nestléllä järjestetään uraneuvontaa, mentorointia ja työtehtäviin tutustumista työvarjostuksella. Esimerkiksi keskiviikkona 16. marraskuuta 11 opiskelijaa Hankenilta varjosti yhden päivän ajan nestléläisiä työssään.

- Oli hieno mahdollisuus päästä näkemään yrityksen kulttuuria ja työntekijöitä ja saada inspiraatiota sekä vinkkejä omaan uraan. Oli upeaa nähdä positiivinen työympäristö ja tutustua Nestlén yritysvastuuseen sekä havaita, että globaali yritys toimii vahvasti myös kansallisella tasolla Suomessa. Tällainen koko työpäivän kestänyt työnvarjostus oli ainutlaatuinen tilaisuus, kertoi Hankenilla viimeistä vuotta opiskeleva Nina Pyykkönen.

Nestlé perusti nuorisotyöllisyysaloitteensa vuonna 2014. Silloin tavoitteena oli tarjota 20 000 työelämän mahdollisuutta Euroopan nuorille vuoteen 2016 mennessä. Tavoite ylittyi reippaasti, sillä niitä tarjottiin kaikkiaan 32 000. Pohjoismaissakin tavoitteet ylittyivät hienosti: kolmen vuoden aikana Nestlé Nordic palkkasi 1100 alle 30-vuotiasta nuorta. Lisäksi järjestettiin 410 nuorten työllisyyttä edistävää tekoa.

Nestlé perusti vuonna 2014 myös Alliance for YOUth -hankkeen, johon kuuluu nykyään yli 200 yritystä eri puolilta maailmaa. Nämä yritykset ovat nyt sitoutuneet tarjoamaan 230 000 uutta työpaikkaa nuorille seuraavan kolmen vuoden aikana.

Lisätietoa: http://www.nestle.com/media/news/nestle-announces-new-work-opportunities-for-young-people

Aiheet

Kategoriat


Nestléstä

Nestlé on maailman johtava elintarvikealan yritys. Toimintamme perustuu ajatukseen Good Food, Good Life. Haluamme tarjota kuluttajille maukkaita ja ravitsevia tuotteita jokaiseen elämäntilanteeseen. Maailmanlaajuisesti Nestlé työllistää yli 335 000 ihmistä 436 tehtaallaan ja toimistoissaan lähes 200 maassa. Suomessa Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.

Jo 150 vuoden ajan olemme parantaneet ihmisten ja lemmikkieläinten elämää tarjoamalla innovatiivisia tuotteita ja palveluita, jotka on kehitetty tieteellisen tutkimustyön pohjalta. Nestléllä on elintarvikealan laajin tutkimus- ja tuotekehitysyksiköiden verkosto. Pyrimme kehittämään maukkaampia ja terveellisempiä tuotteita.

Nestlén laajaan tuotevalikoimaan kuuluu monia suomalaisille tuttuja tuotemerkkejä, kuten Piltti, Nescafé ja Maggi.

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.