Ohita
Wiman mukaan mestaruustaisteluun

Tiedote -

Wiman mukaan mestaruustaisteluun

Helsinki 22.9.2014 - Amerikan Global Rallycross (GRC) –sarjan kahden mestaruusosakilpailun viikonloppu Los Angelesissa nosti Fordin Joni Wimanin taistelemaan sarjan mestaruudesta. Wiman ajoi molemmissa osakilpailuissa palkintopallille ja nousi yhteispisteissä neljänneltä sijalta toiseksi.

Los Angelesin satama-alueelle rakennetulla radalla käydyt kilpailut ennakoitiin mestaruustaistelun kannalta ratkaiseviksi. Ensimmäistä kautta Supercar-luokan autolla ajava Fordin suomalaiskuljettaja näytti ajosuorituksillaan viimeisillekin epäilijöille, että hän kuuluu lajin kärkikuljettajien joukkoon.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa ajetussa ensimmäisessä Supercar-luokan osakilpailussa Wiman kiihdytti Fordissa kakkosrivin keskipaikalta lähdön kärkijoukkoon. Kahden ensimmäisen mutkan jälkeen Wiman oli noussut jo Scott Speedin ja Ken Blockin väliin toiseksi, ja tässä järjestyksessä kolmikko ajoi myös lähdön maaliin.

- Finaalin kuusi ensimmäistä kierrosta pystyin hyvin haastamaan Speedin. Pysyin kyydissä, ajoin takapuskurissa kiinni, mutta kuudennen kierroksen jälkeen pito renkaista loppui. Rata söi meiltä renkaita liikaa ja se vei mahdollisuudet voittoon.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ajetun toisen osakilpailun finaalissa Wiman kiihdytti Fordinsa ensimmäiseen mutkaan kolmantena ja taisteli loppuun asti osakilpailuvoitosta.

- Kuuden kierroksen jälkeen Block karkasi kun renkaistani loppui pito. Puhuimme hänen kanssaan jo ennen finaalia, että toisiamme vastaan emme riskeeraa mitään, koska pahimmat vastustajamme Nelson Piquet Jr. ja Scott Speed olivat lähtöruudukossa selvästi takanamme.

- Blockin Ford on merkin kilpailutoimintaa pitkään hoitaneen M-Sportin rakentama. Autossa on hivenen enemmän voimaa, joten aina kun pääsin rinnalle niin hän kiihdytti suoralla karkuun. Jokerikierrokselta olin päästä Blockin eteen, mutta se jäi kiinni sekunnin kymmenysosasta, Wiman kertasi finaalin tapahtumia.

GRC-sarjan mestaruus on käytännössä neljän kuljettajan kauppa. Ja tähän ryhmään myös Joni Wiman kuuluu. Los Angelesin osakilpailujen jälkeen sarjan kärkeen nousi Fordin Ken Block, jonka etumatka toiseksi nousseeseen Wimaniin on 18 pistettä.

- Ero kärkeen ei ole mitään. Tästä eteenpäin sijoituksiakin tärkeämpää on ajaa Ken Blockia ja Scott Speediä vastaan hyvin ja kerätä heitä enemmän pisteitä.

Tuloksia

GRC-sarja, Los Angeles, osakilpailu 1:

  1. Scott Speed (USA) Volkswagen Andretti Rallycross Polo R
  2. Joni Wiman (FIN) Olsbergs MSE Ford Fiesta ST
  3. Ken Block (USA) Hoonigan Racing Division Ford Fiesta ST
  4. Rhys Millen (USA) Hyundai Racing Veloster Turbo
  5. Patrik Sandell (SWE) Olsbergs MSE Ford Fiesta ST

GRC-sarja, Los Angeles, osakilpailu 2:

  1. Rhys Millen (USA) Hyundai Racing Veloster Turbo
  2. Ken Block (USA) Hoonigan Racing Division Ford Fiesta ST
  3. Joni Wiman (FIN) Olsbergs MSE Ford Fiesta ST
  4. Sverre Isachsen (NOR) Subaru Rally Team USA WRX STI
  5. Bucky Lasek (USA) Subaru Rally Team USA WRX STI

Pistetilanne 8/10 osakilpailua:

  1. Ken Block (USA) Ford 299
  2. Joni Wiman (FIN) Ford 281
  3. Scott Speed (USA) Volkswagen 275
  4. Nelson Piquet Jr. (BRA) Ford 265
  5. Patrik Sandell (SWE) Ford 216

                                                             # # #

Lisätiedot: Marko Mäkinen, 0500-604 141 ja Riitta Salin, Oy Ford Ab, 010 3447 123, rsalin1@ford.com


Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja valmistetaan tai myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee yhteensä noin 186 000 henkilöä ja sillä on 65 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista löytyy osoitteesta www.ford.com

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 47 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 67 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista 13 on Fordin omia tai enemmistöomistuksessa ja 9 yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911. 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa