Tiedote -

Auta Reggieä löytämään rakkaus - The Body Shopin Vihersilta-kampanja käynnistyi

Lontoon Westminster silta muuttui vihersillaksi, jotta voisimme auttaa Reggiä löytämään rakkauden. 

The Body Shop on asettanut eilen aamulla viisi 1,5 metrin korkuista apinan muotoon leikattua pensasta Lontoon Westminster sillalle herättääkseen tietoisuutta vihersilloista, jotka ovat The Body Shopin uutta projektia auttaa entisöimään ja suojelemaan uhanalaisia elinaluita. 

Vihersillat vaikuttavat niin kasveihin kuin eläimiin

The Body Shopin uuden Vihersilta-kampanjan tavoitteena on entisöidä 75 miljoonaa neliömetriä metsää ja suojella sitä hyväksikäytöltä, salametsästykseltä ja kestämättömältä sadonkorjuulta. Vihersillat elvyttävät käytäviä hyvinvoivien sademetsien välillä, yhdistämällä eristäytyneitä ja uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja, mahdollistaen niitä jälleen lisääntymään ja kukoistamaan. Toinen olennainen osa tätä ohjelmaa on sitouttaa pitkäksi ajaksi paikallisia yhteisöjä suojelemaan vihersilta-aluetta, auttamalla tarjoamaan heille luontoa säästävämpiä elintapoja. 

Vihersilta-projekti on osa The Body Shopin Enrich Not Exploit™ Sitoumusta, jonka tavoitteena on tehdä The Body Shopista maailman eettisin ja todella ympäristöä säästävä yritys. The Body Shop hankkii raaka-aineita ympäri maailmaa. Maailman biodiversiteetin ja planeetan suojeleminen ilmastonmuutosten vaikutuksilta auttavat varmistamaan näille raaka-aineille pitkäaikaisen, terveellisen ja kukoistavan ympäristön.

Apinainstallaatio Westminster sillalla edustaa harvinaista ja uhanalaista herttua-apina lajia, joka elää Khe Nuoc Trong metsässä Pohjois-Vietnamissa. Khe Nuoc Trong on The Body Shopin ensimmäisen Vihersilta-projektin kohde. Aluetta uhkaa ruoan ja lääkkeiden metsästys sekä laittomat hakkuut, kun taas sen lähialueet kärsivät yhä Vietnamin sodan aikana käytetyn Agent Orange -kasvimyrkyn haittavaikutuksista,

World Land Trust

Ensimäisessä projektissa The Body Shop työskentelee yhdessä World Land Trustin ja sen Vietnamissa toimivan yhteistyökumppanin Viet Nature Conservation Centren kanssa. Yhdessä heidän tavoitteenaan on suojella aluetta ja sen luonnonvaraista luontoa säännöllisellä vartionnilla ja kamera-ansoilla. Viet Nature työskentelee tiiviisti myös paikallisen yhteisön kanssa kannustamalla heitä kestävään metsän käyttöön ja viljelyyn sekä rohkaisemalla kouluja osallistumaan projektiin. 

Reggie - projektin symboli

‘Help Reggie Find Love’ myymälä- ja verkkokauppakampanjaa päätähdittää Reggie-apina Vietnamista. Reggie on herttua-apina ja hän kuuluu uhanalaiseen lajiin. Herttua-apinoiden tiedetään asuvan Vietnamin keski- ja pohjoisalueilla. Reggiestä ja hänen apinakavereistaan ei paljon muuta tiedetä kuin että heitä koskettaa vakava ongelma – elinalueen menetys ja sukupuutto. Asiakkaat voivat tukea projektia myymälöissä tai verkkokaupassa. Jokainen ostos elvyttää ja suojelee yhden nelilömetrin elinympäristön metsää. Vihersilta-projektimme tavoitteena on entisöidä ja elvyttää olemassa olevaa elinaluetta, jotta Reggie ja monet muut hänen kaltaisensa eläimet löytäisivät jälleen rakkaimpansa! Kampanja lanseerataan The Body Shopin myymälöissä maailmanlaajuisesti tänä kesänä.

Ensin Vietnam - sitten Intia

Toinen vihersiltaprojekti alkaa vuoden 2016 lopulla Intian Garo Hillseillä. Tämä projekti toimitetaan myös yhteistyössä World Land Trust ja sen yhteistyökumppanin Wildlife Trust of India kanssa.

Aiheet

  • Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika

Kategoriat

  • kampanja
  • the body shop
  • vihersilta
  • kestävä kehitys
  • sustainablee
  • csr

Anita Roddickin vuonna 1976 Brightonissa Isossa-Britanniassa perustama The Body Shop on globaali kauneusalan brändi. The Body Shop pyrkii muuttamaan maailmaa myönteiseen suuntaan tarjoamalla luonnon inspiroimia laadukkaita ihonhoito-, hiustenhoito- ja meikkituotteita, jotka on tuotettu eettisesti ja kestävästi. The Body Shop esitteli ensimmäisenä ajatuksen, että yritykset voivat edistää hyviä tarkoituksia. Sen jälkeen kun L’Oréal osti The Body Shopin vuonna 2006, ketju on voinut toteuttaa visiotaan entistä suuremmassa mittakaavassa. The Body Shopilla on yli 3 000 myymälää yli 60 maassa.