Tiedote -

Hartela ulkoistaa torninosturiliiketoiminnan Ramirentille

Hartela Oy on ulkoistanut torninosturikaluston Ramirentille ja allekirjoittanut yhteistyösopimuksen viideksi vuodeksi. Sopimus kattaa Ramirentin torninosturipalvelut Hartelalle. Sopimukseen sisältyy myös Ramirentin koko kalusto- ja palveluvalikoiman yhteistyösopimus Hartela yhtiöille. Kaupanarvoa osapuolet eivät julkista. Sopimuksen myötä 3 henkilöä siirtyy Ramirentin palvelukseen.


Toimitusjohtaja Hanna Kolehmainen Hartela Oy:stä kertoo: "Harkitsimme erilaisia vaihtoehtoja kalustotoimintojemme kehittämiseksi ja päädyimme ulkoistamaan torninosturiliiketoiminnan. Nyt tehdyn kaupan myötä uskomme hyvän ja toimivan yhteistyömme Ramirentin kanssa kalustovuokrauksessa jatkuvan.”

”Hartela on perinteikäs perheyritys, jolla on pitkä historia suomalaisessa rakentamisessa. Yhteistyömme Hartelan kanssa on ollut pitkä ja nyt tehty liiketoimintakauppa ja yhteistyösopimus syventävät pitkää yhteistyötämme vieläkin enemmän. Yhteistyölle on korkeat odotukset puolin ja toisin.”, toteaa Anna Hyvönen, Ramirent Finlandin toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

Jorma Korhonen, Liiketoimintajohtaja, Ramirent Finland Oy, 020 750 200
Timo Lundstedt, varatoimitusjohtaja, Hartela Oy, 010 561 2149

Hartela on yksi suurimmista suomalaisista rakennusalan yrityksistä. Vakavarainen, yli 70-vuotias perheyhtiömme työllistää valtakunnallisesti ja vientitehtävissä yli tuhat rakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Liikevaihtomme tilikaudella 2013 oli 269 miljoonaa euroa.

Ramirent More Than Machines. Olemme johtava konevuokrauskonserni, joka yhdistää parhaat koneet, palveluun ja osaamiseen vuokrausratkaisuiksi jotka yksinkertaistavat liiketoimintaa. Palvelemme laajaa asiakaskuntaa, kuten rakentamista, teollisuutta, palvelusektoria, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2013 konsernin liikevaihto oli 647 miljoonaa euroa. Konsernilla on 2 600 työntekijää 304 toimipaikassa 10 maassa Pohjoismaissa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.www.ramirent.com

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Alueet

  • Uusimaa

Ramirent Finland Oy on Ramirentin Suomessa toimiva tytäryhtiö. Olemme Suomen suurin ja kattavin rakennuskonevuokraamo, joka palvelee asiakkaitaan maanlaajuisesti yli 70 toimipisteen verkostollaan ja yli 550 luotettavasta rakennuskonepalvelun ammattilaisesta koostuvan henkilöstön voimin. Laajan toimipisteverkon ansiosta olemme lähellä asiakkaitamme ja voimme palvella asiakkaitamme kattavasti kaikkialla Suomessa. Rakennusala on suurin yksittäinen asiakasryhmämme, mutta asiakaskuntaamme lukeutuu myös asennusliikkeitä, teollisuuslaitoksia, telakoita, kunnan ja valtion viranomaisia sekä yksityisiä kotitalouksia. www.ramirent.fi

Yhteyshenkilöt

Arto Palsio

Lehdistön yhteyshenkilö Sales and Marketing Director Sales and Marketing +358406474550