Tiedote -

Ramirent Finland Oy ja Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen Tuntematon sotilas -elokuvaan liittyvästä yhteistyöstä

Ramirent Finland Oy ja Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen Tuntematon sotilas –elokuvatuotantoon liittyen.

Tuntematon sotilas –elokuva perustuu Väinö Linnan romaaniin. Elokuvan ohjaa Aku Louhimies ja se saa ensi-iltansa 27.10.2017.

”Osallistuminen Tuntematon sotilas –elokuvan tekemiseen on Ramirentille yksi Suomi 100 –vuotta juhlavuoden suurimpia satsauksia. Olemme suomalainen yhtiö, joten osallistuminen juhlavuoteen omalla panoksellamme on meille jopa velvollisuus.” kertoo Veikko Lehtola, COO, Ramirentiltä.

Ohjaaja Aku Louhimies on palkittu ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan kauniisti mutta kaunistelematta todellisuutta tulkitsevista elokuvistaan. Tuntematon sotilas -elokuvassa Aku toimii paitsi elokuvan ohjaajana, kuin myös elokuvan toisena tuottajana ja toisena käsikirjoittajana.

”On ollut innostavaa, että Tuntematon sotilas -projekti on koskettanut jo nyt niin monia suomalaisia. Se on merkityksellistä, oli kyse sitten yleisöstä, avustajiksi haluavista tavallisista ihmisistä tai elokuvan kumppaneiksi sitoutuneista liikeyrityksistä. Toivon, että elokuva yhdistää sukupolvia ja suomalaisia ja kertoo siitä mistä me olemme tulleet”, kertoo Aku Louhimies.

Lisätietoja:

Veikko Lehtola, COO, p. 020 750 200, Ramirent Finland Oy

Laura Sutinen, Yhteyspäällikkö, p. 040 190 4449, Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy

Linkit

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Kategoriat

  • elokuva
  • itsenäisyyspäivä
  • väinö linna
  • suomi 100 –vuotta
  • tuntematon sotilas
  • elokuvaosakeyhtiö suomi
  • yhteistyösopimus
  • ramirent

Ramirent Finland Oy on Suomen johtava konevuokrausalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia laitteita, palveluja ja osaamista. Ramirentin vuokrausratkaisut yksinkertaistavat asiakkaiden liiketoimintaa. Ramirent palvelee laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennusalaa, teollisuutta, palvelualaa, julkista sektoria ja kotitalouksia. Ramirent Finland Oy kuuluu Ramirent konserniin joka toimii Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Vuonna 2015 Ramirent-konsernin liikevaihto oli 635,6 miljoonaa euroa. Konsernilla on 2 682 työntekijää 295 toimipisteessä 10 maassa. Ramirent on listattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: RMR1V). Ramirent – More Than Machines™.

Yhteyshenkilöt

Arto Palsio

Lehdistön yhteyshenkilö Sales and Marketing Director Sales and Marketing +358406474550