Blogikirjoitus -

​Luotettava yhteistyökumppani on urheilijan ystävä

Urheilijan työ on ympärivuorokautista, mutta ilman säännöllistä palkkaa. Ei ole iltalisiä, ei tuplapalkkaa sunnuntaisin, ei palkallista vuosilomaa. Jokainen kaikkensa satsaava yksilöurheilija ottaa yrittäjän riskin: vaikka tekisi kaiken mahdollisimman hyvin, palkkaa – eli tässä tapauksessa palkintorahoja – ei välttämättä tule euroakaan. Siksi niin hyvänä kuin huonona päivänä työtä tukevien yhteistyökumppaneiden roolia ja merkitystä on vaikea edes kuvata. Se on korvaamaton, taloudellisesti ja henkisesti. Ilman yhteistyökumppaneitani urheilu tällä tasolla olisi huomattavasti paljon vaikeampaa, enkä voisi panostaa työhöni samalla tavalla.

Olen ollut onnellisessa asemassa, sillä Aito Säästöpankki on ollut mukana tukemassa urheilu-uraani pitkään. Yhteistä matkaamme on takana jo 10 vuotta. Sinä aikana olen kasvanut innokkaasta ja monipuolisesti harrastaneesta junioriurheilijasta ammattihiihtäjäksi. Olen hiihtäjänä kokenut onnistumisia ja epäonnistumisia, voittoja ja tappiota, iloa ja pettymyksiä. Parhaimmillaan yhteistyökumppani elää kaikissa niissä mukana, kuten Aito Säästöpankki on tehnytkin. Uskon, että meille molemmille yhteistyökumppanuutemme on paljon enemmän kuin logo paidassa tai takissa.

On hienoa, että kotiseudultani on löytynyt Aito Säästöpankin kaltainen yritys, joka on halunnut tehdä pitkäkestoista yhteistyötä kanssani. Pyrin omalta puoleltani hoitamaan yhteistyötämme mahdollisimman hyvin ja toivon, että myös toinen osapuoli on tähän kumppanuuteen yhtä tyytyväinen kuin minä Aito Säästöpankkiin!

Kilpailukauteni on jo edennyt suurin piirtein puoliväliin. Viimeisimpänä rutistuksena vuoden vaihteen jälkeen oli Tour de Ski. Siellä sain muutamia onnistumisia, mutta saamatta jäi täydellinen suoritus, jonka koin ennen joulua Toblachin maailman cupissa. Joten nälkää riittää vielä loppukauteen. Seuraavat koitokset ovatkin jo reilun viikon päästä Nove Mestossa ja sen jälkeen kilpailen Suomen laduilla SM-kisojen merkeissä.

Tavoitelkaa rohkeasti omia haaveitanne!

Hyviä hiihtokelejä toivotellen

Krista Pärmäkoski

Kirjoittaja on ikaalislaisen maatilan kasvatti, joka hiihti jo lapsena kilpaa kotimetsissä yhdessä siskonsa kanssa.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • säästöpankki

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391