Uutinen -

Älä viivytä perintösuunnittelua

Aloittamalla perintösuunnittelun nyt voit välttää perintöriidat ja samalla minimoida maksettavan perintöveron.

Moni murehtii oman varallisuutensa kohtaloa ja pohtii testamentin tekemistä, mutta asia jää helposti ajatuksen tasolle. Perintösuunnittelu kannattaa aloittaa mahdollisimman ajoissa. Samalla voi kätevästi hoitaa omaa varallisuuttaan ja tehdä säästämis- ja sijoituspäätöksiä.

– Suurin virhe, mitä perintösuunnittelussa voi tehdä, on jättää se kokonaan tekemättä, sanoo Säästöpankkiryhmään kuuluvan Sp-Henkivakuutuksen palvelujohtaja Arto Nätkynmäki.

Perintösuunnittelu kuuluu kaikille, jolta jonkunlaista omaisuutta löytyy. Suunnittelemalla ajoissa varallisuutensa kohtaloa voi säästää jälkipolvea monelta vaivalta ja parhaassa tapauksessa kiistelyltäkin. Samalla säästää perintöverojen määrässä ja saa itselleen mielenrauhan, kun tietää oman varallisuuden jakautumisen olevan hyvin suunniteltu.

Optimaalista aikaa suunnittelun aloitukselle on mahdoton sanoa. Mitä iäkkäämmästä henkilöstä on kysymys, sitä suurempi tarve perintösuunnittelulle luonnollisesti on.

– Siinä vaiheessa, kun oman varallisuuden kohtalo alkaa pyöriä mielessä ensimmäisiä kertoja, on hyvä hetki kääntyä oman pankin puoleen. Pankissa osataan tarjota oikeat apuvälineet ja neuvot perintösuunnitteluun, Nätkynmäki sanoo.

Erityisen tärkeäksi suunnittelu ja testamentin teko muodostuvat, kun henkilö ei elä avioliitossa. Yhteisen asunnon yhteisellä velalla ostanut avopari tarvitsee keskinäisen testamentin, jonka tarkoitus on turvata lesken asema.

– Mitä enemmän oma elämä poikkeaa perinteisestä avioliiton ympärille rakentuneesta ydinperheestä, sitä enemmän perintösuunnitteluun kannattaa panostaa. Uusioperheessä perinnön jakautuminen ei aina välttämättä toteudu omien oletusten mukaisesti.

Oikeat välineet käyttöön
Perintösuunnittelussa olennaista on valita laajasta tarjonnasta omaan tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivat välineet. Monelle ensimmäinen askel on testamentin laatiminen. Testamentilla voidaan jakaa omaisuutta kuoleman jälkeen ja välttyä perintöriidoilta, jos jaettavana on jokin kiinteä omaisuus kuten vaikkapa kesämökki.

– Monta kertaa olisi järkevämpää, että perinnönjättäjä määräisi testamentilla, kuka mökin perii. Näin vältyttäisiin harmilliselta tilanteelta, jossa mökki jää käyttämättä, koska kukaan ei koe sitä omakseen ja yhteiskäytön säännöistä on vaikea sopia, Nätkynmäki sanoo.

Testamentilla voidaan vaikuttaa myös perintöverojen määrään. Suositulla hallintaoikeustestamentilla turvataan lesken elintaso ja säästetään samalla maksettavien verojen määrässä, koska omistusoikeus siirtyy heti perillisille.

Perintöveroja voi minimoida myös ohjaamalla omaisuutta yli sukupolven.

– Jos omat lapset ovat jo siinä iässä, että he ei perintöä tarvitse, voi olla kannattavampi vaihtoehto siirtää perintö suoraan lapsenlapsille, sanoo Nätkynmäki.

Vähennä perintöveron määrää
Lain mukaan perintöveroa on maksettava yli 20 000 euron perintöosuudesta. Veron määrä kasvaa perinnön määrän mukaan. Yksi tapa keventää perintöverotusta on lahjoittaa varallisuutta pitkäjänteisesti jo elinaikanaan. Yhtä lahjansaajaa kohden voi lahjoittaa verovapaasti 3 999 euroa kolmen vuoden jaksossa.

– Puolisot voisivat helposti lahjoittaa lapsille ja lapsenlapsille merkittävästi varoja verovapaasti, kun varojen siirto aloitetaan ajoissa. Verosuunnittelussa on kysymys maksettavien verojen laillisesta minimoimisesta, ei mistään hämärästä veronkierrosta, Nätkynmäki sanoo.

Säästöpankin tarjoamiin vakuutustuotteisiin, kuten Säästövakuutukseen ja Varainhoitovakuutukseen, yhdistyy säästämisen ja sijoittamisen sekä perintösuunnittelun välineet. Molempiin tuotteisiin sisältyy 35 000 euron perintöverovapaa korvaus lähiomaisille.

– Summaa voidaan monistaa kullekin lapselle ja lapsenlapselle. Kyse on huomattavasta säästöstä pesän varoista maksettavasta perintöverosta.

Yksi tapa säästää perintöveroissa on kuluttaa itse kaikki varansa, mutta tätä Nätkynmäki ei suosittele.

– Nyt jos koskaan omien eläkepäivien ja varsinkin niiden viimeisten varalle säästäminen on tärkeää.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • sp-henkivakuutus
  • talous

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391